Hanke Investointihanke - 323800 Hollolan uusi kesäteatteri Lahden Elävä Taide ry - 30.11.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Lahden Elävä Taide ry:n tuottama Pesäkallion kesäteatteri haluaa siirtyä Hollolan kuntakeskuksessa sijaitsevaan luonnon suppaan, mikä on toiminut kesäteatterina 2000-luvun alussa. Paikassa on luonnonmukainen nouseva katsomo ja supan pohjalla maapohjainen näyttämö. Paikan kunnostus vaatii vesakoiden raivausta katsomosta ja kulkureiteiltä. Katsomon sivuille pitää rakentaa uudet portaat lahonneiden tilalle. Näyttämölle täytyy rakentaa katettu tasanne orkesteria varten ja tukirakenteita äänentoistolle sekä esityksen lavastukselle. Katetun tasanteen taakse on tarkoitus siirtää 1-3 valmista konttirakennusta varasto- ja pukuhuonekäytttöön. Katsomon yläosaan tehdään tasanne esteettömäksi. Suppaan tuleva kävelytie on tarkoitus parantaa huoltoajoa varten. Katsomon ja näyttämön rakenteet toteutetaan pääosin talkootyönä Lahden Elävä taide ry:n toimesta. Suunnittelun ja työjohdon hoitaa kilpailutettu rakennusyrittäjä. Tavoitteena on n. 400 hengen katsomo. Rakennustyöt tulee olla valmiit kesäkuun alkuun mennessä. Kesän näytelmä harjoitellaan kesäkuussa ja esitykset on heinäkuussa. Esityksellä tavoitellaan 6000-7000 katsojan kokonaismäärää. Pesäkallion kesäteatterilla on ollut vuosittain 5600-7500 katsojaa yli kymmenen vuoden ajan. Esityksiä on yhteensä 30. Yhdistys on tähän asti tuottanut itse esitysten väliaikatarjoilut, mutta nyt on tarkoitus tarjota vuokralle kahvilatoimintaa joko paikalliselle yrittäjälle, nuorisoseuralle tai yleishyödylliselle yhdistykselle. Kohderyhmänä esitykselle on Päijät-Hämeen alueen asukkaat. Esityksellä ei ole ikärajaa. Kunnostuksen jälkeen paikkaa on mahdollista käyttää myös yleishyödyllisenä kokoontumis- ja esityspaikkana myös muille toimijoille harjoitus- ja esityskauden ulkopuolella. Esityspaikkaan on hyvät kulkuyhteydet julkisella liikenteellä sekä Lahdesta että Hollolasta. Tapahtumalla uskotaan olevan myönteinen vaikutus lähellä oleville yrityksille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 323800 Loppumispäivämäärä 30.11.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ulompi kaupunkialue Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Esteettömyys Kulttuuri, kulttuuriperintö Kulttuuriperintö Puurakentaminen Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Elinvoimakeskus Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Päijänne-Leader ry Toteutuskunta HOLLOLA Kokonaisrahoitus 52 220,00 € Yksityinen rahoitus 18 277,00 € Julkinen rahoitus 33 943,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 33 943,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 14 595,49 € Valtio: 12 558,91 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 6 788,60 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 65,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65,00 % Hankkeesta muualla www.pesakalliokesateatteri.fi Jaa: