Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 17101 Honkalanrannan luonnonsuojelualueen luontorakentaminen – lintutornin, pitkospuiden, leiripaikan ja luontopolun rakentaminen Hämeenlinnan Katumajärvellä BirdLife Kanta-Häme ry 10.11.2015 - 01.02.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on rakentaa Honkalanrannan uudelle luonnonsuojelualueelle Hämeenlinnan Katumajärvelle lintutorni, pitkospuut 440 metrin matkalle sekä leiripaikka käsittäen laavun ja puuvajan. Hanke toteuttaa luontorakennelmat osin ostopalveluina, osin tehdään talkootöitä helmi-maaliskuun aikana 2016. Maanomistajalla on tavoite hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti kehittää alueen rantalaitumia perinnebiotyyppinä. Alueen ennallistamisessa käytetään hyväksi metsuriraivausta sekä laidunnusta lampailla. Lintutorni sijoittuu Myllyojan suulle, Katumajärven pohjoisrannalle. Kulku lintutornille ja leiripaikalle järjestetään aluksi Kahiliston kautta. Tavoitteena on, että myöhäisemmässä vaiheessa saadaan neuvoteltua kulkuoikeus myös itäistä reittiä Vanajalinnantien kautta. Rakennettava luontopolku laaditaan pitkospuureitin varrelle. Luontopolulle ollaan suunnittelemassa 12 luontokohdetta. Lintu- ja luontoharrastajien ohella alueen käyttöä suunnataan lähellä olevan Ruununmyllyn koulun oppilaille, päiväkodin lapsille sekä Harvoilanmäen ja Siirin uusien asuntoalueiden asukkaille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 17101 Aloituspäivämäärä 10.11.2015 Loppumispäivämäärä 01.02.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Linnaseutu ry Toteutuskunta HÄMEENLINNA Julkisen rahoituksen osuus: 70,00 % Jaa: