Hanke
Kehittämishanke - 40186

Höytiäisen poikkiuinti – puhtaiden vesien puolesta (Joy-action)

Pro Höytiäinen ry

31.01.2017 - 18.03.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Järviyhdistys Pro Höytiäinen tuottaa Höytiäisen poikkiuinti - puhtaiden vesien puolesta -tapahtuman, joka toteutetaan heinä-elokuun vaihteessa 2017. Viiden päivän aikana kesäkontiolahtelainen, pääkaupunkiseudun Michelin -ravintoloitsija Petri Lukkarinen ui Höytiäisen pohjoispäästä etelään noin 50 km Pro Höytiäisen soutaessa uimarille reitin suuntaa. Samanaikaisesti rannoilla toteutetaan erilaisia veteen, vesistöihin ja Höytiäiseen liittyviä tapahtumia. Esillä on sinisen biotalouden paikallisia mahdollisuuksia, mm. kalastuskulttuuri ja kalankäsittelytaidot, puhtaan veden merkitys, opastettuja risteilyjä Höytiäisen monipuolisessa järvimaisemassa ja järveen liittyviä tarinoita. Hanke on kunnianosoitus Suomen vesistöille ja haaste pitää niistä parempaa huolta. Sinisen biotalouden, vesiluonnonvarojen kestävän hyödyntämisen, menestyksekäs toteuttaminen edellyttää toimia myös paikallisessa arjessa. Oman lähiveden ja sen tuotteiden arvostus on vesien hyvän tilan ja kestävän käytön perusta. Se on myös hyvinvoinnin perusta ja koskettaa kaikkia. Poikkiuinti -hankkeen myötä Höytiäinen saa näkyvyyttä niin paikallisesti kuin laajemmin. Uintiviikko tapahtumineen tuo lähiympäristöstä esiin toimeentulonmahdollisuuksia mm. luomalla yhteyden puhtaan ympäristön sekä paikallisen vastuullisen tuotannon ja pääkaupunkiseudun fine diningin välille ja nostaa alueen arvostusta asumis-, työ- ja vapaa-ajan ympäristönä. Hankkeen toteutus edellyttää laajaa yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Yhteistyön rakentaminen ja itse tapahtuma vahvistavat ajatusta yhteisestä järvestä. Yhteistyön ohella toivotaan osallistujia ¿ mökkiläisiä, matkailijoita ja paikallisia asukkaita - paitsi seuraamaan uintia ja osallistumaan rantojen tapahtumiin, myös miettimään omaa suhdettaan lähiveteen ja sen tilaan. Hanke on hakenut osaksi Suomi 100- ohjelmaa, jonka keskeinen viesti on yhdessä tekeminen ja kokeminen.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

40186

Aloituspäivämäärä

31.01.2017

Loppumispäivämäärä

18.03.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

7.4 Maaseudun palvelut

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Maaseudun palvelut, kehittäminen

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt