Hanke Kehittämishanke - 49121 HUHTAMO INTERNATIONAL FILM FESTIVAL Elävien kuvien ry 24.05.2017 - 15.02.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Huittisten Huhtamossa on heinäkuussa ensimmäistä kertaa kansainväliset elokuvafestivaalit. Tapahtuma järjestetään elokuvan ja yhteisten kokemusten kunniaksi vailla turhaa elitismiä. Suomi 100 -juhlavuoden myötä, nyt on meidän yhteinen aikamme sekä velvollisuutemme synnyttää uusia perinteitä. HUHTAMO INTERNATIONAL FILM FESTIVAL Kuvittele kesäinen pelto, jonka reunalla seisot lempeässä aamusumussa. Muutama peura pomppii metsänreunassa ja linnut virittelevät lauluaan, kun Satakunnan helmi herää uuteen päivään. Ainutlaatuinen elämysfestivaali on juuri alkamassa ja ensimmäinen näytös kerää jo innokkaimpia Kirkkokinon suuntaan. Elokuvan juhla jatkuu läpi viikonlopun Kyläkoulukinossa, ja lapset viihtyvät Kakarakinossa live-säestettyjä mykkäelokuvia katsellen. Juhlavieraiksi on kutsuttu elokuva-alan ammattilaisia, joiden kanssa pääsee vaihtamaan näkemyksiä elämästä ja elokuvista. Paikalliset antimet takaavat herkullisen viihtyvyyden kaikille. Huhtamo International Film Festival on festivaali ilman turhaa pönötystä. Juhlan tarkoitus on muistuttaa ihmisiä pysähtymään hektisen elämän keskellä, välillä ihan vain höpöttelemään, nauttimaan hetkestä ja katsomaan elokuvia. Näin päästään kohtaamaan toisemme tässä ja nyt, ystävinä, ilman aikarajoitteita, kaikessa rauhassa. Huhtamo International Film Festival kasvattaa lähiseudun kiinnostavuutta sekä yhdistää alueella toimivia tekijöitä. Festivaali parantaa kulttuuritapahtumien saavutettavuutta lähialueilla sekä aktivoi ja rikastaa paikallisten elämänlaatua. Tavoitteemme on nostaa omalta osaltamme Huittinen ja Huhtamo maailmankartalle. ¿Tämä ainutlaatuinen festivaali ei jää ainoaksi laatuaan ja tarkoituksena on rakentaa tapahtumasta perinne, joka lähivuosina laajenee Huittisten keskustaan sekä muille lähialueille, kasvaen kymmenessä vuodessa yhdeksi maan tärkeimmistä elokuvatapahtumista. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 49121 Aloituspäivämäärä 24.05.2017 Loppumispäivämäärä 15.02.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Joutsenten reitti ry Toteutuskunta HUITTINEN Julkisen rahoituksen osuus: 88,26 % Jaa: