Hanke Kehittämishanke - 49587 Hyönteisbiojalostamo Pohjois-Karjalaan Itä-Suomen yliopisto 01.01.2018 - 24.06.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Esiselvityshankkeen tarkoituksena on selvittää teollisuudessa syntyvien sivuvirtojen ja jätteiden soveltuvuutta eläintenrehuksi soveltuvien hyönteisten ja näiden toukkien kasvattamiseen sekä selvittää hyönteisbiojalostuskonsepteja. Lisäksi selvitetään tuotannon kannattavuutta sekä mahdolliset perustuotantotilaratkaisut. Hankkeessa kartoitetaan myös mahdollisia alan yrittäjiä maakunnassa, hyönteisten biojalostuksen ja eläinrehuksi tuottamisen arvoketjut ja lasketaan kannattavuusvaihtoehtoja. Tuomalla yhteen yritykset, pienyrittäjät ja tutkimustieto luodaan alusta alkaen tehokkaasti toimiva tuotanto, jonka toiminta on vakaalla ja kestävällä pohjalla. Hankkeen puitteissa tehdään kustannuslaskelmia eri konsepteista ja selvitetään, kuinka yritysten yhteistyöllä (mm. jätteiden tuottajat/hyönteisten kasvattajat) voitaisiin laskea tuotannon kustannuksia ja toimia resurssiviisaasti myös syrjäisemmillä seuduilla. Hyönteisproteiini ja niistä saatavat biojalosteet ovat herättäneet viime aikoina maailmanlaajuista kiinnostusta väestön kasvaessa ja maapallon resurssien kavetessa. FAO on arvioinut, että esimerkiksi lihan kulutus nousee vuoteen 2030 mennessä jopa 72% verrattuna vuosituhannen alkuun. Peltoalaa ravinnon tuottamiseen on kuitenkin käytettävissä rajallisesti. Hyönteisten käyttö eläinten ruokinnassa vapauttaa maata muuhun tarkoitukseen. Hyönteiset ovat myös luontaisesti hyvin resurssitehokkaita kasvattamaan biomassaansa. Hankkeen yhtenä tavoitteena on etsiä yhteistyökumppaneita ja yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita alan uusista mahdollisuuksista. Yhteistyöverkostojen luominen ja tehostaminen ovat avaintekijöitä uudentyyppisten innovaatioiden kehittämiseen ja kustannustehokkuuteen. Maakunnalla on erinomaiset edellytykset nousta hyönteistuotannon edelläkävijäksi ja uudentyyppisen biotalouden kärkeen, mikäli verkostot ovat toimivat ja toiminta suunnitellaan järkevästi. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 49587 Aloituspäivämäärä 01.01.2018 Loppumispäivämäärä 24.06.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.2 Uusien tuotteiden ja menetelmien kehittäminen Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Biotalous Kiertotalous Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Toteutuskunta JOENSUU Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: