Hanke Kehittämishanke - 67112 Hyvän mielen teot, yhteiset talkoot Kyyjärvellä ja Viitasaarella Maaseudun Sivistysliitto ry 01.08.2018 - 02.08.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Suomessa on pitkät perinteet talkootyölle ja yhdessä tekemiselle. Suomessa on myös maailmanlaajuisestikin merkittävä määrä järjestöjä ja niissä tehtävä vapaaehtoistyö luo pohjaa kansalaisyhteiskunnalle ja aktiiviselle kansalaisuudelle. Samaan aikaan on myös tunnistettu järjestökentän vaikeus houkutella mukaan toimintaan uusia, ja erityisesti nuoria, jäseniä. Ja toisaalta taas on tunnistettu myös kasvava ilmiö järjestöjen ulkopuolella tapahtuvasta, nuorten omaehtoisesta toiminnasta, joka lähtee nuorista itsestään, on lyhytkestoista ja on konkreettisia tekoja oman lähiyhteisön hyväksi. Myös kuntauudistus tuo varmasti mukanaan sekä mahdollisuuksia että haasteita paikallisille järjestöille ja yhdessä tekemiselle. Tämä asetelma haastaa sekä perinteisen järjestötyön että kunnan julkiset palvelut kehittämään omaa toimintaansa niin, että se houkuttelee nuoria mukaan aktiivisiksi toimijoiksi, kannustaa nuoria omaehtoiseen toimintaan ja luo kumppanuuksien kautta uusia sisältöjä sekä järjestötyöhön että kuntien peruspalveluihin. Tämän hankkeen ohjelmatyön tavoitteena on paikallisen osallisuuden, hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen 1) rakentamalla uudenlaisia kumppanuuksia ja lisäämällä sekä kuntien että järjestöjen tietoisuutta ja osaamista tavoitteellisesta ja strategisesta kumppanuudesta 2) lisäämällä ja kehittämällä vapaaehtoistyön sisältöjä ja muotoja tehden sen merkitystä näkyväksi kuntien, järjestöjen, kuntalaisten, koulun ja erityisesti nuorten kanssa 3) tunnistamalla paikallisesti merkityksellisiä asioita, ymmärtämällä niiden historia ja merkitys tulevaisuudelle 4) Tekemällä yhdessä sovittuja tekoja Tätä kautta on mahdollista saada erityisesti lapset ja nuoret mukaan vaikuttamaan omaan arkeen, ottamaan vastuuta sekä mahdollistetaan ylisukupolvinen vuorovaikutus ja toinen toisiltaan oppiminen. Toiminnan kautta tuodaan myös esille nuoria oman paikkakuntansa elinvoimaisuuden rakentajina ja lisätään alueellista järjestöjen ja kuntien välistä yhteistyötä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 67112 Aloituspäivämäärä 01.08.2018 Loppumispäivämäärä 02.08.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointi nuoret yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta KYYJÄRVI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: