Hanke Kehittämishanke - 166620 Hyvinvointia metsän elinkeinoista Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral 01.06.2021 - 31.12.2023 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on koulutuksen, neuvonnan, viestinnän ja käytännön opastuksen avulla aktivoida sekä passiivia että monitavoitteisia metsänomistajia nykyistä suunnitelmallisempaan, entistä kestävämpään ja omien tavoitteidensa mukaiseen metsien hoitoon ja käyttöön. Kohderyhmänä ovat Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa asuvat metsänomistajat, jotka eivät hoida ja käytä metsäomaisuuttaan aktiivisesti tai joilla on puuntuotannon ohella paljon muita tavoitteita. Hankkeessa pyritään tavoittamaan useita sukupolvia ja perhekuntia. Tämä lisää keskustelua perheen sisällä metsiin liittyvässä päätöksenteossa, edistää verkostoitumista, osaamista ja tiedonvaihtoa sekä edesauttaa sukupolvenvaihdosten syntymistä. Houkuttelemalla mukaan nuoria halutaan juurruttaa kiinnostusta metsänomistusta ja yrittäjyyttä kohtaan sekä innokkuutta lähteä opiskelemaan metsä- ja luonnonvara-alaa. Hankkeessa toteutetaan metsänomistajille suunnattuja koulutustilaisuuksia seuraavista teemoista: metsänomistamisen perusteet ja metsäomaisuuden hallinta, metsän- ja luonnonhoito, keruutuotteet ja luomusertifiointi, virkistys- ja matkailukäyttö, maisemanhoito ja kulttuurimaisemat sekä joulukuusien kasvatus ja koristehavut. Lisäksi järjestetään tehdas- ja yritysvierailuja ja nuorille suunnattuja työelämä- ja yrityskursseja. Hankkeessa järjestetään 44 koulutustilaisuutta, lähetetään 2000 infokirjettä ja tehdään 30 tilakäyntiä. Tavoitteena on kontaktoida kaikkiaan 2925 metsänomistajaa. Hankkeen tuloksena syntyy 30 yritystä ja 15 sivuelinkeinoa. Toiminnassa oleviin yrityksiin syntyy uusia tuotteita, asiakassuhteita ja lisää liikevaihtoa. Metsänomistajat saavat lisätuloja. Hanke toteutetaan aikavälillä1.6.2021-31.12.2023, käytännössä kevään 2022 ja syksyn 2023 välisenä aikana. Hanketta hallinnoi Suomen metsäkeskus ja osatoteuttajina ovat Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ja 4H-liitto. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 220 000 euroa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 166620 Aloituspäivämäärä 01.06.2021 Loppumispäivämäärä 31.12.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Koulutus, joka kohdistuu metsätalousalalle (90 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Biotalous Kestävä liiketoiminta Riskien hallinta Tasa-arvo Uusi liiketoiminta Yritystoiminnan aloittaminen bioenergia hyvinvointi hyvinvointimatkailu kulttuurimaisema luonnon monimuotoisuus luonnontuotteet metsäenergia metsän kestävä käyttö naiset nuoret uudet palvelut verkostot viestintä virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Toteutuskunta PORI Kokonaisrahoitus 222 200,56 € Yksityinen rahoitus 22 220,06 € Julkinen rahoitus 199 980,50 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 199 980,50 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 83 991,81 € Valtio: 115 988,69 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: