Hanke Kehittämishanke - 82490 Hyvinvointitoiminnan mahdollisuudet Kankaan liikuntapuistossa Iisalmen kaupunki 15.10.2018 - 28.10.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Iisalmen kaupunki vireä seutukeskus, jonka palveluita käyttää lähes 55 000 asukkaan Ylä-Savo. Kankaan liikuntapuisto on merkittävä kunnallisten ja yksityisten liikuntapalveluiden keskittymä, sieltä löytyvät mm. jäähalli, liikuntahalli, tekonurmikenttä, keilahalli, kuntosaleja sekä uimahalli. Päätös uuden uimahallin rakentamisesta on tehty ja suunnitelmat uudesta uimahallista tarkentuvat vuoden 2019 loppuun mennessä. Uuden uimahallin rakentamisen myötä koko Kankaan alueen vetovoima tulee edelleen kasvamaan, joten aluetta täytyy kartoittaa kokonaisvaltaisemmin hyvinvoinnin edistämisen ja elinvoiman kannalta. Tällä hankkeella selvitään Kankaan alueen toimintamahdollisuuksia lähitulevaisuudessa. Selvityksessä huomioidaan alueella jo aktiivisesti toimivien yritysten ja yhdistysten konkreettiset kehittämistarpeet ja toimijoiden nykyiset yritysverkostot sekä niihin liittyvät kehittämismahdollisuudet. Lisäksi kartoitetaan uusia yhdistystoiminnan ja yrittäjyyden mahdollisuuksia, jota uimahallihankkeen myötä rakennettava hyvinvointikeskus avaa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 82490 Aloituspäivämäärä 15.10.2018 Loppumispäivämäärä 28.10.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointi verkostot virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Ylä-Savon Veturi ry Toteutuskunta IISALMI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: