Hanke Kehittämishanke - 30004 Hyvinvointitupa-hanke Joutsan kunta 01.09.2016 - 29.06.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hanke on kolmivuotinen hanke, missä kahdeksi ensimmäiseksi vuodeksi palkataan hankekoordinaattori. Kolmantena vuonna hankkeen toiminnasta vastaa Joutsan kunta yhteistyössä järjestöjen kanssa. Yhtenä hankkeen päätavoitteena on yhdistysten yhteistoiminnan kehittäminen, yhdessä tekemisen oppiminen, luoda käytännöt yhdessä toimimiseen ja yhteisen tietoisuuden vahvistaminen, mikä vaikuttaa positiivisesti kaikenikäisten kuntalaisten terveyteen, hyvinvointiin ja osallisuuteen. Hyvinvointitupa-hankeen tavoitteena on luoda edellytyksiä kolmannen sektorin toimijoille, jotta he kykenevät vastaamaan tulevaisuuden edellä mainittuihin kasvaviin haasteisiin. Lisäksi tavoitteena on tuoda kunnan tarjoamaan tilaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa monipuolista toimintaa, mikä edistää eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Toiminnan sisällön suunnittelevat käyttäjät itse. Hyvin suunnitellulla ja koordinoidulla yhteistyöllä ja tilan käytöllä säästetään aikaa, rahaa ja voimia. Yhteisen tilan on tarkoitus mahdollistaa yhdistyksien toiminnan järjestämistä ja kannustaa erityisesti yhteistyössä järjestettävän toiminnan toteuttamiseen. Hyvinvointituvan tavoitteena on luoda joutsalaisille asukkaille yhteistä hyvää. Yhdessä tekemällä ja sukupolvien välistä yhteistyötä luomalla vahvistetaan kuntalaisten hyvinvointia, joka lisää koko kunnan elinvoimaisuutta ja houkuttelevuutta sekä parhaimmillaan lykkää eteenpäin ikäihmisten tuettujen palvelujen piiriin siirtymistä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 30004 Aloituspäivämäärä 01.09.2016 Loppumispäivämäärä 29.06.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat ikääntyvä väestö verkostot yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Maaseutukehitys ry Toteutuskunta JOUTSA Julkisen rahoituksen osuus: 85,00 % Jaa: