Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 8879 Ihan Pihalla 3 Koutaniemi-Vuoreslahti Kyläyhdistys ry 29.05.2015 - 25.01.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa toteutetaan viimeisteleviä toimenpiteitä, joiden turvin viihtyisäksi ja houkuttelevaksi kunnostettu kylätalo ja erityisesti sen pihapiiri houkuttelevat yhä enemmän käyttäjiä, mukaanlukien maksavia vuokraajia, ja parantavat kyläläisten harraste- ja kokoontumismahdollisuuksia. Eri kohderyhmät huomioiden tilojen ja piha-alueen harraste-mahdollisuuksien monipuolisuus ja käytettävyys lisäävät eri-ikäisten käyttäjien määrää entisestään. Tätä kokonaisuutta tukee myös viimeistelty, monipuolinen ja lähellä kaupunkia sijaitseva retkeilyreitti, joka lisää kyläläisten ja kaupunkitaajaman eri-ikäisten luontoon liittyviä virkistäytymismahdollisuuksia kesäisin. Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja sen toteuttamiseen haetaan EU:n maaseuturahaston osarahoitusta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 8879 Aloituspäivämäärä 29.05.2015 Loppumispäivämäärä 25.01.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Leader-ryhmä Oulujärvi LEADER ry Toteutuskunta KAJAANI Julkisen rahoituksen osuus: 39,02 % Jaa: