Hanke
Kehittämishanke - 275686

Iisalmen yrityspuisto -konseptin alkukartoitus

Iisalmen Yrittäjät ry

- 31.12.2024

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Iisalmi tunnetaan yrityksistään. Olvi, Genelec, Normet suurimpina ja ympäristökuntien Ponsse ja Valio ovat alueen kärkiyrityksiä suuryritysluokassa. Isojen vanavedessä on kasvanut merkittävä alihankinta- ja palveluyritysverkosto toisiaan tukien. Yritykset eivät juurikaan näy kaupunkikuvassa ja ne ansaitsevat tulla paremmin esiin. Hankkeen tavoitteena on kartoittaa Ylä-Savolaisten yritysten tahtotila ja osallistumishalukkuus Iisalmen yrityspuisto -kokonaisuuteen. Yrityspuiston tavoitteena on esitellä paikallista osaamista siten, että se kiinnostaa paikallisten lisäksi myös matkailijoita. Yrityspuistosta tulee tila, jossa yritykset esittelevät tuotteitaan/palveluitaan, kyseessä ei siis ole varsinainen puisto.

Yhteenveto hankkeesta

Iisalmen Yrittäjät ry:n hanke “Iisalmen yrityspuisto -konseptin alkukartoitus” keskittyi selvittämään Ylä-Savon yritysten kiinnostusta ja osallistumishalukkuutta yrityspuiston toteutukseen. Tavoitteena oli vahvistaa alueen yritysten näkyvyyttä ja luoda uusi vierailukohde, joka houkuttele...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

275686

Loppumispäivämäärä

31.12.2024

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Ulompi kaupunkialue

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Selvitykset ja suunnitelmat

Toimenpiteen tyyppi

Tiedonvälityshankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Selvitykset ja suunnitelmat

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO0

Hankkeen yhteenveto

Iisalmen Yrittäjät ry:n hanke “Iisalmen yrityspuisto -konseptin alkukartoitus” keskittyi selvittämään Ylä-Savon yritysten kiinnostusta ja osallistumishalukkuutta yrityspuiston toteutukseen. Tavoitteena oli vahvistaa alueen yritysten näkyvyyttä ja luoda uusi vierailukohde, joka houkuttele...

Toteutus

Hanke käynnistyi Ylä-Savon yritysten tahtotilan selvittämisellä Navigatio Oy:n toteuttamana. Toteutus sisälsi 25 yrityksen haastattelun, joissa kartoitettiin näkemyksiä yrityspuiston hyödyistä, sijoituspaikoista ja mahdollisista rahoitusmalleista. Selvityksen aikana esiteltiin kolme toteutu...

Tulokset

Hankkeen tuloksena saatiin selkeä kuva Ylä-Savon yritysten valmiudesta osallistua yrityspuiston toteutukseen. Yritykset osoittivat laajaa kiinnostusta olla mukana hankkeessa, ja suurin osa oli valmis tukemaan sitä myös taloudellisesti. Selvityksessä esiteltiin kolme toteutusmallia, joissa paino...

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Hanke loi perustan yrityspuiston jatkokehitykselle osoittamalla selkeän tarpeen ja halukkuuden puiston toteuttamiselle. Yrityspuisto nähdään mahdollisuutena parantaa alueen vetovoimaa, lisätä yritysten näkyvyyttä ja tukea paikallista taloutta. Jatkosuunnitelmiin kuuluu rahoituksen ja kumppan...

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt