Hanke Kehittämishanke - 338141 IISI – IKÄIHMISTEN SOSIAALISEN HYVINVOINNIN TUKEMISEN HANKE Sotkamon kunta - 28.02.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus IISI – Ikäihmisten sosiaalisen hyvinvoinnin tukemisen hanke on Sotkamon kunnan koordinoima kehittämishanke, jonka tavoitteena on vahvistaa yli 65-vuotiaiden sotkamolaisten osallisuutta, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä ehkäistä syrjäytymistä. Hanke käynnistyy 1.9.2025 ja päättyy 28.2.2027. Toimintaa järjestetään sekä Sotkamon keskustassa että kyläalueilla. Hankkeessa kehitetään uusia, matalan kynnyksen toimintamalleja ikäihmisille yhteistyössä paikallisten järjestöjen ja yhteisöjen kanssa. Painopisteinä ovat digitaalisuutta hyödyntävä kulttuuritoiminta, ryhmämuotoiset kohtaamiset ja toiminnalliset pajat, joissa vahvistetaan mm. muistia, liikkumista ja sosiaalisia taitoja. Digitaalisia sisältöjä ja välineitä hyödynnetään saavutettavuuden parantamiseksi. Toiminta suunnitellaan käyttäjälähtöisesti ja samalla kehitetään pysyvää toimintamallia ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi Sotkamossa. Hankkeen toteuttajia ovat Sotkamon kunta, Eläkeliiton Sotkamon yhdistys, Sotkamon Martat ry, Sotkamon kansalaisopisto, seurakunta, kyläyhdistykset ja muut paikalliset toimijat. Hankkeeseen palkataan kokoaikainen työntekijä ja toimintaa toteutetaan olemassa olevissa tiloissa. Hankkeen tavoitteena on kehittää ikäihmisten hyvinvointia tukeva toimintamalli ja vakiinnuttaa se osaksi kunnan ja järjestöjen yhteistyötä. Hankkeen vaikutuksena vahvistuvat ikäihmisten hyvinvointi ja aktiivisuus, alueellinen yhdenvertaisuus sekä yhteisöllisyys. Toiminta on maksutonta ja kaikille kohderyhmän edustajille avointa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 338141 Loppumispäivämäärä 28.02.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Älykkäät kylät yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Digitaidot Ikääntyvä väestö Kylä Liikkuva palvelu Liikunta Palvelut Sosiaalinen pääoma Turvallisuus Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Vertaisoppiminen Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Älykäs sopeutuminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Leader-ryhmä Elävä Kainuu LEADER ry Toteutuskunta SOTKAMO Kokonaisrahoitus 100 619,12 € Yksityinen rahoitus 7 204,33 € Julkinen rahoitus 93 414,79 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 75 464,34 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 40 168,36 € Valtio: 20 203,11 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 15 092,87 € Muu julkinen tuki: 17 950,45 € Julkisen rahoituksen osuus: 92,84 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 75,00 % Hankkeesta muualla www.sotkamo.fi https://www.facebook.com/sotkamonkunta https://www.instagram.com/sotkamonkunta/# https://www.youtube.com/channel/UCWjVCpS9m4udLNDfYKoW7Hg https://fi.linkedin.com/company/sotkamon-kunta Jaa: