Hanke Kehittämishanke - 145530 Ilmastotekoja ruohonjuuritasolla MTK-Satakunta ry 01.01.2021 - 11.06.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Ilmastonmuutos on yksi aikakautemme isoimmista haasteista. Maa- ja metsätaloussektori on noussut keskusteluissa ilmastonmuutoksen aiheuttajaksi, mutta ainutlaatuisen hiilensidonta kykynsä ansiosta myös sen hillitsijäksi. Viljelijän ensisijainen ja tärkein tehtävä on tuottaa kotimaista puhdasta ruokaa. Jotta maatalousyrittäjä voisi toimia tilallaan mahdollisimman kestävästi, on hiilensidonta ja siihen liittyvät vaikutukset tuotava ruohonjuuritasolle. Tilan töistä ei ole mahdollista irrottaa valtavasti aikaa tutkimustulosten analysointiin, vaan tutkimustulokset on tuotava niin valmiina käyttöön otettavaksi käytännön tasolle, kuin mahdollista. Hankkeen päätavoitteena on tuoda ilmastonmuutoksen ja siihen vaikuttamisen tutkimustulokset parhaiten käytäntöön sovellettavassa muodossa maatiloille. Hanke nostaa esiin ja yleiseen tietoon toimet, joita tiloilla tehdään jo nyt ilmaston näkökulmasta oikein. Maa- ja metsätalousyrittäjät saavat myös vipuvartta lähteä arvioimaan oman tilansa hiilensidontakapasiteettia. Hanke tuo esiin maa- ja metsätaloussektorin asemaa ilmastokeskustelussa. Missä mennään tällä hetkellä ja mitä on mahdollista tehdä toisin. Siinä missä muut keskittyvät vähentämään hiilijalanjälkeä, kohdistuu maa- ja metsätaloussektoriin myös paineet hiilen sitomisesta. On huomion arvoista, että tiloilla toteuttavat ympäristötoimenpiteet edistävät useimmiten sekä ilmastonsuojelua, vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta, että edesauttavat kotimaisen, uusiutuvan ja hajautetun energian tuotantoa. Uusi ohjelmakausi tullee myös sisältämään lisää ilmastotoimenpiteitä EU:n linjausten mukaisesti. Tieto siitä, mitkä käytännön toimet vaikuttavat, ei yksin riitä. Tilojen kannattavuuden ollessa nykyisellään heikko, taloudellinen tilanne ei yksinkertaisesti mahdollista ylimääräisiä muutoksia. On siis oleellista nostaa hankkeessa esiin myös tarjolla olevat tukimuodot, niiden hakuehdot sekä tuen taso suhteessa vaatimusten aiheuttamiin kustannuksiin. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 145530 Aloituspäivämäärä 01.01.2021 Loppumispäivämäärä 11.06.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Biotalous Elintarvikkeet Kestävä liiketoiminta Kiertotalous Laatu- ja muut vastuullisuusjärjestelmät Ravinteiden kierrätys Riskien hallinta bioenergia energiatehokkuus ilmastonmuutos jäte kasvintuotanto kierrätys lannan käytön tehostaminen logistiikka luomu maatalous maatilojen monialaisuus metsäenergia metsän kestävä käyttö pilotti resurssitehokkuus siipikarja sika turvallisuus verkostot viestintä ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Laura Gehlen Kehittäjä, Hanketoimija MTK-Satakunta Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Toteutuskunta PORI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Laura Gehlen Kehittäjä, Hanketoimija Jaa: