Hanke Kehittämishanke - 310072 INNA – Innovatiivinen nautakarjatalous Ahlmanin koulun Säätiö sr - 31.12.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeella lisätään nautakarjayrittäjän, tilan työntekijän ja alalle yrittäjäksi haluavan osaamista, autetaan pk-yrittäjää liiketoiminnan uudistamisessa liiketoiminta- ja innovaatio-osaamisen keinoin, tehdään näkyväksi monialaisen maaseutuyrittäjyyden hyviä käytäntöjä meiltä ja maailmalta, verkostoidaan toimijoita keskenään uusien innovaatioiden aikaansaamiseksi sekä etsitään mahdollisuuksia pilotoida opittua kokeilukulttuurin hengessä. Hanke jatkaa Uudistava nautakarjatalous (UUNA) -hankkeen aikana koottujen kehittämistarpeiden mukaista toimintaa. Alkutuottajat tarvitsevat muuttuvassa toimintaympäristössä yhä enemmän täsmäosaamista ja tukea sen kehittämiseen ja uusien näkökulmien aukaisemiseen. Innovaatio-osaamisen kehittäminen edellyttää näkemystä tulevaisuuden suunnasta, kykyä ottaa riskejä, ajankäytön hallintaa, ketteryyttä ja rohkeutta kokeiluihin. Hankkeen ensisijainen tavoite on osaamisen kehittäminen ja että hankitun osaamisen varassa rakentuu innovaatioita pientilojen monimuotoistamiseksi ja maaseudun kehittämiseksi verkosto-osaamista vahvistaen. Jatkuvan muutoksen keskellä on mahdotonta enää menestyä yksin. Hankkeessa lisätään osallistujien muutosjoustavuutta ja lisätään osaamista kolmen työpaketin avulla, ja tavoitellaan siten alan innovatiivisuuden ja kiinnostavuuden kasvua sekä hyvän elämän säilyttämisen edellytyksiä ydin- ja harvaan asutulla maaseudulla. Hankkeen tuloksena syntyvän uuden osaamisen varassa rakentuu liiketoiminta-aihioita ja syntyy uusien tuotteiden ja palvelujen kehitystyötä. Hanke tuo yhteen tekijöitä, minkä seurauksena maaseudulle syntyy uusi tiivistyvä ja kokeilukulttuuria hyödyntävä verkosto (ekosysteemi), joka voidaan myös kuvata. Syntyvät innovaatiot voivat alkaa elää suunnitelmallisesti kohti kyläyhteisön tai laajemman maaseutuverkoston elinvoimaisuutta, jopa vientituotteita. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 310072 Loppumispäivämäärä 31.12.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Koulutushanke Toimenpiteen tyyppi Koulutushankkeet Toimenpiteen tarkenne Koulutus maatalouden alkutuotannon, maataloustuotteiden jalostuksen tai kaupan pitämisen alalla toimiville pk-yrityksille Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO0 Asiasanat Kustannustehokkuus Liiketoimintaosaaminen Markkinointi, markkinaosaaminen Nautaeläimet Resurssitehokkuus Riskienhallinta ja varautuminen Sosiaalinen pääoma Sukupolven- tai omistajanvaihdokset Työturvallisuus Vertaisoppiminen Ympäristötietoisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Toteutuskunta TAMPERE Kokonaisrahoitus 294 344,12 € Yksityinen rahoitus 29 434,41 € Julkinen rahoitus 264 909,71 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 264 909,71 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 113 911,17 € Valtio: 150 998,54 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Hankkeesta muualla https://paja.ahlman.fi/ Jaa: