Hanke Kehittämishanke - 89232 INNOCRAFTS- Kansainvälisen yhteistyön avulla käsityötaitojen rikastuttamisen -hanke Taito Keski-Pohjanmaa ry 01.04.2019 - 26.04.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Muotoiluajattelu, muotoilun menetelmät ja luovuus ovat tärkeä osa yhteiskunnan kilpailukykyä. Kansainvälinen toiminta mahdollistaa yli valtakunnallisten rajojen tapahtuvan tiedon ja osaamisen vaihdon sekä yhteisen kehitystoiminnan. Tähän kokonaisuuteen muotoilumenetelmien ja luovuuden soveltamiseen tarvitaan yhteistyötä. Hanke edistää uusien ratkaisujen ja ajatusmallien, uuden tiedon sekä tulosten siirtymisen tuomaan lisäarvoa sidosryhmillemme sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Käsityötaidot ovat kautta aikojen siirtyneet taitajalta toiselle. Käsitöiden elävä perintö viittaa yhtä lailla taitoon ja tietoon tehdä käsitöitä erilaisilla elinympäristömme materiaaleilla, valmistaa käsityötuotteita tai palveluja. Käsitöitä tehdään omaan käyttöön harrastuksena ja monelle käsityö on ammatti. Toisaalta monessa ammatissa tarvitaan erilaisia käsityötaitoja. Innocrafts kansainvälisen yhteistyön avulla käsityötaitojen rikastuttaminen-hanke on käsityötaitoja edistävä kehitysprojekti. Hanke keskittyy erityisesti innovatiiviseen käsityötaitojen siirtoon ja käsityöalalla toiminnan edistämiseen. Hanke kartoittaa, kerää ja vaihtaa maiden kesken olemassa olevia alaan liittyviä hyviä käytäntöjä, verkostoja ja kokemuksia. Hankkeessa tehdään yhteistyötä Irlannin käsityöläisten ja käsityöalalla toimivien kanssa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 89232 Aloituspäivämäärä 01.04.2019 Loppumispäivämäärä 26.04.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Kansainvälinen Asiasanat kulttuuri verkostot Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Rieska-LEADER ry Toteutuskunta KALAJOKI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: