Julkinen hankekuvaus
Moottorikelkkaa ja ajanottolaiteita haetaan Merikarvian Into ry:n Hiihtojaoston käyttöön. Hiihtojaosto oli anonut pääseuralta rahaa moottorikelkan hankkimiseksi latujen teko varten. Lisäksi on tarkoitus hankkia ajanottolaitteet, näyttötaulu ja kuljetuslaukut. Merikarvian Into ry:n taloudellinen tilanne on hyvä, mutta Hiihtojaoston rahat eivät riitä hankkeen toteutukseen. Hiihtojaoston on aiemmin hankkinut Leader-rahoituksella huoltorakennuksen ja latukoneen (traktorin lisälaite) valaistun pururadan alueelle, missä urheiluseura ylläpitää latuverkostoa. Latukonetta ei korvata tällä hankinnalla, vaan se tarvitaan lisäksi. Hiihtostadionille on valmistunut ylikulkusilta ja silta ei kestä painavalla traktorilla yliajoa (latujen teko helpottuu ilman yksityisten lainalaitteita). Haussa olevat ajanottovälineet sopivat yhteen ja täydentävät aiemmin hankittujen kanssa. Kohderyhmänä: koko kunnanväestö, kesäasukkaat, matkailijat ts. liikuntaan aktivointi, tarjolla hyvät laadukas latuverkosto ja kilpailutoiminnassa ajanotto paranee.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Hankenumero
19953
Aloituspäivämäärä
14.01.2016
Loppumispäivämäärä
01.03.2019
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Toimenpide
Yleishyödyllinen investointihanke
Alatoimenpide
7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili