Hanke Kehittämishanke - 300975 Isokylän koulusta monitoimitilat? Kemijärven Kehitys Oy - 30.04.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Isokylä sijaitsee Kemijärven keskustasta n. 8 km päässä. Alueella asuu n. 450 asukasta. Isokylän keskuksena toimi aiemmin 1955 rakennettu ja 1995 peruskorjattu kyläkoulu. Koulu lakkautettiin keväällä 2021. Koulun lakkauttamisen jälkeen päättyivät myös koululla aktiivisesti toimineet kerhot ja kansalaisopiston kurssit. Tämä hiljensi aiemmin vireän pihapiirin. Kyläläiset ovat ehdottaneet hyvässä kunnossa olevan koulun käytön muuntamista / selvittämistä mm. Kylätaloksi tai monitoimitaloksi. Lämpimät tilat voivat palvella esim. yhdistyksiä, kädentaitajia ja taiteilijoita sekä pienyrityksiä. Hanke aikana selvitetään tiloihin sijoittumaan kiinnostuvat ja sitoutuvat toimijat, alueen asukkaiden tarpeet tilojen ja palveluiden osalta, esim. Harrastustoimintaan, sekä tilojen kehittämisen ja ylläpidon toimintamalli. Hankkeen tuloksena syntyy Isokylän asukkaiden lähipalvelu- ja tilatarveselvitys, jota hyödynnetään alueen kehittämisessä. Lisäksi selviää, onko sitoutuneita toimijoita niin paljon, että rakennuksen käyttö monitoimitilana on mahdollista, sekä millä organisaatiomallilla rakennusta voitaisiin ylläpitää. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 300975 Loppumispäivämäärä 30.04.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kylä Monipalvelukeskus Saavutettavuus Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Pohjoisin Lappi ry Toteutuskunta KEMIJÄRVI Kokonaisrahoitus 13 677,24 € Yksityinen rahoitus 1 367,72 € Julkinen rahoitus 12 309,52 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 12 309,52 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 5 293,09 € Valtio: 4 554,53 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 2 461,90 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: