Hanke Kehittämishanke - 124436 Isonkyrön teemareitistö Isonkyrön kunta 01.05.2020 - 12.04.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Erilaisten luonnosta löytyvien ulkoliikuntapaikkojen käyttäminen kaikenikäisten parissa on ollut kasvava ilmiö viime vuosina, jota koronasta aiheutuneet rajoitteet ovat kasvattaneet entisestään räjähdysmäisesti. Eri ikäiset käyttäjät liikkuvat maastoissa yksin, kaksin tai pienissä porukoissa niin jalan kuin pyörilläkin edistäen henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan. Muutaman viime vuoden aikana erityisesti polkujuoksu- ja maastopyöräreittien kysyntä on kasvanut uusien harrastajien myötä. Kehittämishankkeessa kartoitetaan Isonkyrön kunnan alueella olevia erilaisia ulkoilualueita teemoittamalla niitä erilaisten käyttäjäryhmien mukaan. Lisäksi täysin uutena kartoitetaan melontareitti Kyrönjoelle. Teemoitetaan kunnan alueelta löytyviä erilaisia ulkoilualueita sekä huomioidaan erilaisia maastotyyppejä, maisemia ja muita valmiita ulkoharrastusmahdollisuuksia. Vuonna 2003 Kyrönmaalla on toteutettu patikkareitistöhanke, mutta Isonkyrön osalta reittiin on tullut jonkin verran muutoksia ja sähköinen reitti ei vastaa maastosta löytyvää kaikilta osin. Hankkeessa hyödynnetään aikaisemmasta reitistöstä suosittuja osia, mutta kartoitetaan myös uusia ja päivitetään sähköinen reitti vastaamaan todellisuutta ja lisäämään reitin turvallisuutta. Isonkyrön historiasta löytyy monia kulttuurihistoriallisesti merkittäviä ja mielenkiintoisia kohteita sekä paikkoja, joihin liittyy tuhansia tarinoita. Näitä historiallisia tapahtumia ja paikkoja on tarkoitus nostaa esiin reittien varrelta. Maastoissa kulkiessaan ei aina tule ajatelleeksi millaisia tarinoita maisemat kätkevätkään sisäänsä. Reitistöön liittyen tehdään lisätyn todellisuuden lokaatiopohjainen mobiilipeli, joka hyödyntää yllä mainittuihin paikkoihin liittyviä tarinoita. Pelillä on tarkoitus maksimoida elämyksellisyys ja siten reitistöstä tulee tapa kokea tarinat. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 124436 Aloituspäivämäärä 01.05.2020 Loppumispäivämäärä 12.04.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat aktiviteettimatkailu virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä YHYRES-kehittämisyhdistys ry Toteutuskunta ISOKYRÖ Julkisen rahoituksen osuus: 86,49 % Jaa: