Hanke Kehittämishanke - 356415 Itä-Suomen hanhipeltohanke Maaseudun Sivistysliitto ry - 31.12.2028 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Viimeisten vuosikymmenien aikana valkoposkihanhien massamuutto on siirtynyt kulkemaan itäisen Suomen kautta ja laajentunut pikkuhiljaa läntisemmille alueille. Kannan kasvun ja ruokailukäyttäytymisensä takia valkoposkihanhet aiheuttavat kevään ja syksyn muuttoaikoina laajoja vahinkoja viljelyksille. Vahingot kohdistuvat varsinkin säilörehun ensimmäiseen satoon, mutta sadon menetystä voi tapahtua myös myöhemmin kasvukaudella syönnin vaikuttaessa myöhempään säilörehun laatuun ja määrään. Hanhivahinkoja on esiintynyt pääasiassa Pohjois- ja Etelä-Karjalan alueilla, mutta vahingot ovat viime vuosien aikana levinneet Itäisestä-Suomesta edelleen Pohjois- ja Etelä- Savoon. Osaratkaisuna hanhivahinkojen ennaltaehkäisyssä on hanhille sallittujen hanhipeltojen lisääminen, jolloin niiden laidunnuspaine ei kohdistuisi niin merkittävästi tärkeille tuotantoaloille. Hankkeessa siirretään Pohjois-Karjalassa saatuja kokemuksia ja käytäntöjä hanhivahinkojen ennaltaehkäisystä ja korvauskäytännöistä uusille Pohjois-Savon ja Etelä-Savon vahinkoalueille. Hankkeen tavoitteena on kartoittaa lintupelloista kiinnostuneet viljelijät vahinkoalueilla ja lisätä viljelijöiden tietoa lintupelto – ympäristötuesta niin, että se olisi jatkossa osa ennaltaehkäiseviä viljelykäytäntöjä. Suunnittelun tavoitteena on saada riittävän suuri lintupeltoala alueiden hanhivahinkojen pienentämiseksi ja toisaalta suojellun valkoposkihanhen muuttoaikaisen ravinnonsaannin turvaamiseksi ja kartoittaa suojaamista vaativat tärkeät tuotantoalueet. Tavoitteena on myös lisätä toimijoiden välistä yhteistyötä ja yhteissuunnittelua ja tältä osin lieventää aiheen parissa esiintyviä ristiriitoja. Hankeyhteistyötä tekevät hankehakija Maaseudun Sivistysliitto ja MTK Pohjois-Savo, MTK Etelä-Savo sekä Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon maaseututoimi, sekä alueelliset lintutieteelliset yhdistykset. Pohjois-Karjalan ELY-Keskus ylläpitää ArcGISpaikkatietoaineistoa, jonne suunnitellut lintupeltolohkot voidaan tallentaa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 356415 Loppumispäivämäärä 31.12.2028 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Luonnonvarayhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Alueiden välinen Kohdealue SO5 Asiasanat Demonstraatio Eläinvahinkojen ehkäiseminen Ilmastonmuutos Lihan tuotanto Maidontuotanto Vertaisoppiminen Viljantuotanto Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Itä-Suomen elinvoimakeskus Toteutuskunta KUOPIO Kokonaisrahoitus 312 449,76 € Julkinen rahoitus 312 449,76 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 312 449,76 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 134 353,40 € Valtio: 178 096,36 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Hankkeesta muualla www.msl.fi FaceBook: Maaseudun Sivistysliitto/Ympäristö ja Maaseudun Sivistysliitto Instagram: mslymparisto ja maaseudunsivistysliitto Linkedin: Maaseudun Sivistysliitto (MSL) Jaa: