Hanke Investointihanke - 261303 Jaalan kesäteatterialueen kattaminen ja uudistaminen Lions Club Jaala ry - 16.12.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Keväällä 2022 Lions Club Jaala käynnisti hankkeen Jaalan Liikasenmäelle sijaitsevan kesäteatterialueen uudistamisesta ja kattamisesta. Lions Club Jaalan mukana hanketta ovat olleet suunnittelemassa Jaalan Nuorisoseura ja Kouvolan soivat kylät ry. Laadukkaan suunnittelun mahdollisti se, että Jaalan Kotiseutusäätiö lupautui maksamaan kaikki suunnitteluun liittyvät kustannukset. Liikasenmäki on Jaalan keskeinen tapahtumapaikka, jonka historia ulottuu satojen vuosien päähän. Liikasenmäen alue rakennuksineen on museoviraston suojeluksessa. Lions Club Jaala sai Liikasenmäen omistukseensa vuonna 1979 ja on ylläpitänyt, sekä kunnostanut aluetta siitä lähtien. Museovirasto on myöntänyt kajoamisluvan, joka sallii rakentamisen alueella. Suunnittelun lähtökohtana on ollut tilakokonaisuuden monikäyttöisyys, sekä historiallisen rakennusympäristön huomioiminen ja kunnioittaminen. Arkkitehti Kari Mustonen on suunnitellut uuden kesäteatterialueen. Katettu tila pitää sisällään; katsomoalueen reilulle 500 sadalle hengelle, äänitarkkaamon, näyttämön ja takatilan. Tilan äänitekniikan on suunnitellut arvostettu äänisuunnittelija Reima Saarinen. Tilaan tulee myös huippuluokan valo/-esitystekniikka. Uudella katetulla kesäteatterialueella voidaan toteuttaa laadukkaita teatteriesityksiä, konsertteja, luentoja, elokuvanäytöksiä, perhejuhlia, pienimuotoisia messuja, ohjattuja ryhmäliikunta hetkiä, koululaisten juhlia, voidaan järjestää tansseja jne. Ja mikä tärkeintä; tilakokonaisuus on paikallisten ihmisten, yhdistysten ja toimijoiden päivittäisessä käytössä. Hanke onkin saanut paljon positiivista kannatusta. Hankkeen rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kesällä 2024 ja uusi katettu kesäteatterialue valmistuisi jouluksi 2024. Valmistuttuaan se on ensimmäinen katettu kesäteatterialue koko Kymenlaaksossa. Hanketta pidetään erittäin tärkeänä Kouvolan seudulle. HUOM. Tämä hakemus koskee vain hankkeen ääni- ja esitystekniikkaa. Yhteenveto hankkeesta Jaala Areenaan suunniteltiin Suomen tunnettujen asiantuntijoiden kanssa paikkaan soveltuva ääni-, valo- ja kuvatekniikka. Tavoitteeksi asetettiin laadukas ratkaisu, joka mahdollista monentyyppiset teatteri ja konserttiesitykset Jaala Areenassa. Asiantuntijoiden mukana olo varmisti onn... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 261303 Loppumispäivämäärä 16.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Kaupunkien läheinen maaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit vähämerkityksisenä tukena Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kulttuuri, kulttuuriperintö Puurakentaminen Teknologia Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ympäristötietoisuus Hankkeen yhteenveto Jaala Areenaan suunniteltiin Suomen tunnettujen asiantuntijoiden kanssa paikkaan soveltuva ääni-, valo- ja kuvatekniikka. Tavoitteeksi asetettiin laadukas ratkaisu, joka mahdollista monentyyppiset teatteri ja konserttiesitykset Jaala Areenassa. Asiantuntijoiden mukana olo varmisti onnistumisen. Samalla voitiin arvioida myös kaikkien rakenteiden vaikutusta mm. äänentoistoon. Tekniikan hankinnat tehtiin asiantuntijoiden suositusten mukaisesti alan erikoisliikkeistä ja maahantuojilta. Paitsi itse laitteet myös kattoon ripustettavat laitetelineet oli hankittava erikoisliikkeestä. Telineiden ja laitteiden asennus saatiin tehtyä suunnitellusti aikataulussa. Toteutus Tekniikka asennukset suoritti pääosin LM Showtec Oy, jolla on kokemusta vastaavista töistä pitkältä ajalta. Äänisuunnittelusta vastasi Sound Saarinen. Saarinen kävi paikalla useampaan kertaan suunnittelemassa ja testaamassa laitteita. Koska kaikki tarvittavat laitteet ja telineet olivat erikoistuotteita, niiden hankita oli tehtävä alan maahantuojilta. äänentoistolaitteisto ostettiin Overtune Audio yritykseltä ja muut Intersonic Oy:ltä. Yhtenä pienenä yksityiskohtana mainittakoon moottoroitu valkokangas. Se saatiin lahjoituksena yksityiseltä henkilöltä. Tulokset Laitteistoa on nyt käytetty jo monentyyppisissä esityksissä. Olemme saaneet tälle alkutaipaleelle kokeneet ääni- ja valotekniikan sekä laitteiden hoitajat. Heiltä saamme myös oppia tulevaisuuteen. Ääni- ja valotekniikka vastaa odotuksia. Kuvatekniikassa on vielä haasteita, koska iso valkokangas on herkkä tuulille. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Valo- ja äänitekniikka on saanut paljon kiitosta niin esiintyjiltä kuin katsojiltakin. Suunnittelijamme Saarinen on kuitenkin ilmaissut mahdollisuuden parantaa vielä ääniasioita. Kauden 2025 päätyttyä syyskuussa kokoamme saadut palautteet ja keskustelemme parannusmahdollisuuksista Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Petri Ryynänen Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Elinvoimakeskus Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus Toteutuskunta KOUVOLA Julkisen rahoituksen osuus: 40,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Petri Ryynänen Hankkeesta muualla Jaa: