Hanke Investointihanke - 277177 Jaalan Liikasenmäen alueen kehittäminen ja kesäteatterin rakentaminen Lions Club Jaala ry - 30.06.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Keväällä 2022 Lions Club Jaala käynnisti hankkeen Jaalan Liikasenmäelle alueen kehittäminen ja uuden katetun kesäteatterin rakentaminen. Lions Club Jaalan mukana hanketta ovat olleet suunnittelemassa Jaalan Nuorisoseura ja Kouvolan soivat kylät ry. Laadukkaan suunnittelun hankkeelle mahdollisti se, että Jaalan Kotiseutusäätiö lupautui maksamaan kaikki suunnitteluun liittyvät kustannukset. Liikasenmäki on Jaalan keskeinen tapahtumapaikka, jonka historia ulottuu satojen vuosien päähän. Liikasenmäen alue rakennuksineen on museoviraston suojeluksessa. Lions Club Jaala sai Liikasenmäen omistukseensa vuonna 1979 ja on ylläpitänyt, sekä kunnostanut aluetta siitä lähtien. Museovirasto on myöntänyt kajoamisluvan, joka sallii rakentamisen alueella. Suunnittelun lähtökohtana on ollut tilakokonaisuuden monikäyttöisyys, sekä historiallisen rakennusympäristön huomioiminen ja kunnioittaminen. Arkkitehti Kari Mustosen suunnittelema ainutlaatuinen tilakokonaisuus onkin saanut paljon kiitosta. Katettu tila pitää sisällään; katsomoalueen reilulle 500 sadalle hengelle, äänitarkkaamon, näyttämön ja takatilan. Tilan äänitekniikan on suunnitellut arvostettu äänisuunnittelija Reima Saarinen. Tilaan tulee myös huippuluokan valo/-esitystekniikka. Uudella katetulla kesäteatterialueella voidaan toteuttaa laadukkaita teatteriesityksiä, konsertteja, luentoja, elokuvanäytöksiä, perhejuhlia, pienimuotoisia messuja, ohjattuja ryhmäliikunta hetkiä, koululaisten juhlia, voidaan järjestää tansseja jne. Ja mikä tärkeintä; tilakokonaisuus on paikallisten ihmisten, yhdistysten ja toimijoiden päivittäisessä käytössä. Hanke onkin saanut paljon positiivista kannatusta. Hankkeen rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kesällä 2024 ja uusi katettu kesäteatterialue valmistuisi joulukuussa 2024. Jos hanke toteutuu, on se ensimmäinen katettu kesäteatterialue Kouvolan seudulla, kuin myös koko Kymenlaaksossa! Hanketta pidetään tärkeänä Kouvolan seudulle, sekä se on myös ainutlaatuinen valtakunnallisesti. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 277177 Loppumispäivämäärä 30.06.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Kaupunkien läheinen maaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kulttuuri, kulttuuriperintö Puurakentaminen Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ympäristötietoisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Petri Ryynänen Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta KOUVOLA Kokonaisrahoitus 759 500,00 € Yksityinen rahoitus 455 700,00 € Julkinen rahoitus 303 800,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 303 800,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 130 634,00 € Valtio: 173 166,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 40,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 40,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Petri Ryynänen Hankkeesta muualla Jaa: