Hanke Kehittämishanke - 253218 Jaksamisen jäljillä Nouseva Rannikkoseutu ry - 30.06.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Jaksamisen jäljillä hankkeessa turvataan yhdistystoiminnan jatkuvuutta tilanteessa, jossa yhdistystoimijoiden hyvinvointia ja yhdistystoimintaa uhkaavat erilaiset sisäiset ja ulkoiset muutostekijät. Yhdistystoimintaan kohdistuvat yhteiskunnalliset toiveet ovat kasvaneet ja paikoin yhdistystoiminta on hiipumassa, kun uusia toimijoita yhdistyksiin on vaikea saada. Samaan aikaan kiinnostusta vapaaehtoistoimintaa kohtaan kuitenkin on olemassa. Hankkeessa pilotoidaan esiselvitysvaiheessa yhdessä yhdistysten kanssa koottua jaksamisen työkalupakkia. Hankkeessa toteutetaan hyvinvointikokeiluja, joilla lisätään vapaaehtoistoimijoiden hyvinvointia, vahvistetaan yhdistystoiminnan muutoskykyä, lisätään vapaaehtoistoiminnan näkyvyyttä sekä pyritään kasvattamaan yhdistystoiminnan arvostusta. Hankkeessa pilotoidaan yhdistystoimijoiden alueellinen vertaistuki- ja mentorointiverkosto. Kuntien järjestö- ja osallisuustyön vahvistaminen, kuntien keskinäisen vertaistukiverkoston rakentaminen ja järjestöyhdyshenkilöiden hyvinvoinnin huomioiminen ovat hankkeen kuntatason kokeiluja, joiden avulla vahvistetaan mm. yhdistysten ja kuntien välistä kumppanuutta. Hankkeen tavoitteena on uusien jaksamista tukevien toimintamallien käyttöönottaminen ja vakiinnuttaminen osaksi yhdistysten ja kuntien arkea. Hyvinvoivista toimijoista rakentuvat yhdistykset tuottavat enemmän toimintaa ja palveluita jäsenilleen ja alueen asukkaille. Toimiva yhteistyö yhdistysten kanssa tuo kunnille lisäresurssia maaseudun ja palveluiden kehittämiseen. Toiminta-alueena on Nouseva Rannikkoseutu ry:n alueen kunnat (Hailuoto, Liminka, Lumijoki, Pyhäjoki, Raahe, Siikajoki ja Tyrnävä) ja Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry:n kumppanikunnat (Haapavesi, Pudasjärvi, Pyhäjärvi, Raahe, Reisjärvi ja Vaala). Hankkeen kohderyhmänä ja hyödynsaajina ovat vapaaehtoispohjalta toimivien yhdistysten vapaaehtoiset ja yhdistykset sekä kumppanikunnat ja niiden osallisuus- ja järjestöyhteistyötä tekevät työntekijät. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 253218 Loppumispäivämäärä 30.06.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kylä Palvelut Vertaisoppiminen Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Harri Kontio Kehittäjä Leader Nouseva Rannikkoseutu Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta SIIKAJOKI Kokonaisrahoitus 402 043,60 € Julkinen rahoitus 402 043,60 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 381 941,42 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 172 878,74 € Valtio: 209 062,68 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 20 102,18 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 95,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Harri Kontio Kehittäjä Jaa: