Hanke Kehittämishanke - 36424 Jalasjärven kulttuuriympäristöohjelma Kurikan kaupunki 01.01.2017 - 30.11.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Jalasjärven kulttuuriympäristöohjelma kokoaa ja esittelee entisen Jalasjärven kunnan alueen rakennusperinnön, maiseman, arkeologian ja perinnebiotoopit sekä niiden erityispiirteet. Hankkeessa tuotetaan havainnemateriaalia kyliin kylien rakennusperinnön erityispiirteistä, arkeologisesta perinnöstä ja maisemista. Aineisto tuotetaan muotoon, jota voidaan hyödyntää myös koulujen kulttuuriympäristökasvatuksessa. Hanke tehdään tiiviissä yhteistyössä kyläläisten ja kotiseutuven kanssa. Työssä mm. kokeillaan uutta osallistavaa ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa inventointimenetelmää. Näin annetaan eväät sekä kannustetaan asukkaita aloitteellisuuteen ympäristön ja maisemantutkimuksessa. Samalla lisätään merkittävästi kyläläisten tietoa lähiympäristöstään. Näin kehitetään tiedonkeruuseen osallistuvien kyläläisten kulttuuriympäristön lukutaitoa ja osaamista ja tahtoa osallistua omaa ympäristöään koskevaan suunnitteluun. Pääasiallinen kohderyhmä ja hyödynsaajia ovat kaikki Jalasjärven kulttuuriympäristöarvoista kiinnostuneet, kulttuurihistoriallista arvoja omaavien kiinteistöjen omistajat, Jalasjärven kaikki kyläseurat sekä kotiseutuväki, Kurikan kaupunki ja muut viranomaistahot. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 36424 Aloituspäivämäärä 01.01.2017 Loppumispäivämäärä 30.11.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri kulttuurimaisema kylätoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys LIIVERI ry Toteutuskunta JALASJÄRVI Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: