Hanke Kehittämishanke - 49975 Jalat mullassa, tuntosarvet maailmalla AISAPARI ry 01.07.2017 - 28.01.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Jalat mullassa, tuntosarvet maailmalla hankkeen tavoitteena on: 1) kansainvälistymisen aktivointi Aisaparin alueella. Kansainvälisen toiminnan halutaan olevan läpinäkyvää ja kaikille avointa 2) monikansallinen verkostoituminen ja uusien kumppanuussuhteiden luominen eri puolille Eurooppaa paikallisten toimijoiden niin yhteisöjen kuin yritystenkin kiinnostuksen mukaisesti Kansainvälisen toiminnan tarkoituksena on tarjota kansainvälisyyskokemuksia mahdollisimman monelle. Vahvana teemana on nuorten osallistuminen alueen kehittämiseen. Kansainvälisen toiminnan toivotaan juurtuvan myöhemmin osaksi yhteisöjen päivittäistä toimintaa. Hanke tukee omalta osaltaan tavoitetta kehittää seudun ja kylien viihtyisyyttä, yhteisöllisyyttä sekä auttaa uusia asukkaita kotoutumisessa. Nuorten osallistuminen alueen kehittämiseen on tärkeää, Leader-ryhmän toiminnan tärkeimpiä painopisteitä ovat eritysesti nuorten elinolojen ja viihtyvyyden parantaminen. Tätä teemaa voidaan edistää kansainvälistymisen avulla. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 49975 Aloituspäivämäärä 01.07.2017 Loppumispäivämäärä 28.01.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Kansainvälisyys/kansainvälistyminen kylätoiminta nuoret verkostot yhteisöllisyys ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt 5 jäsentä Mervi Niemi-Huhdanpää Yrittäjä - Maaseutuyrittäjä, Kehittäjä, Hanketoimija, Järjestötoimija - Kylätoiminta Leader Aisapari Päivi Kultalahti Kehittäjä Leader Aisapari Jenni Hautala Yrittäjä - Muu yrittäjä, Virkahenkilö / Toimihenkilö, Järjestötoimija - Kulttuuri ja kotiseutu Leader Aisapari Marita Mattila Ellinoora Takala Hanketoimija Leader Aisapari Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä AISAPARI ry Toteutuskunta KAUHAVA Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Mervi Niemi-Huhdanpää Yrittäjä - Maaseutuyrittäjä, Kehittäjä, Hanketoimija, Järjestötoimija - Kylätoiminta Päivi Kultalahti Kehittäjä Jenni Hautala Yrittäjä - Muu yrittäjä, Virkahenkilö / Toimihenkilö, Järjestötoimija - Kulttuuri ja kotiseutu Marita Mattila Ellinoora Takala Hanketoimija Jaa: