Hanke Investointihanke - 259054 Jalkapallokentän uudistus Voimistelu- ja Urheiluseura Kellon Työväen Urheilijat r.y. - 31.12.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on uudistaa seuran jalkapallokenttä. Luonnonnurmikenttä on rakennettu talkoovoimin 1998-1999 ja sen jälkeen kentälle on tehty lähinnä paikkauskylvöjä. Kellon Työväen Urheilijoiden vapaaehtoiset ovat huolehtineet kentän ylläpidosta ja nurmen leikkaamisesta. Vuosien varrella maa on painunut merkittävästi kentän alueella muodostaen kuoppia, joten kentällä ei ole enää turvallista pelata ja harjoitella. Kenttään on myös kohdistunut ilkivaltaa - kentällä on ajettu mopoilla ja mönkijöillä - jonka vuoksi nurmi on kärsinyt. Kentälle tullaan levittämään syksyllä 2023 kerros uutta multaa, jotta kenttä saadaan tasaiseksi, ja tehdään uusi kylvö. Lisäksi kenttä suojataan aidalla. Työ tullaan toteuttamaan pääasiassa talkoovoimin seuran vapaaehtoisten toimesta. Kesällä 2024 uudistettu kenttä tulee palvelemaan seuran jalkapalloilijoiden lisäksi harrastepalloilijoita ja lasten kortteliliigan pelaajia. Kenttää käyttävät satunnaisesti myös muut kyläläiset, esim. frisbeegolfin pelaajat. Yhteenveto hankkeesta Hankkeen tavoitteena oli uudistaa Kellon Työväen Urheilijoiden jalkapallokenttä. Luonnonnurmikenttä on rakennettu talkoovoimin 1998-1999 ja sen jälkeen kentälle on tehty lähinnä paikkauskylvöjä, joten kenttä oli päässyt huonoon kuntoon. Kenttään kohdistui myös säännöllisesti ilkiv... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 259054 Loppumispäivämäärä 31.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ulompi kaupunkialue Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Lapset Liikunta Nuoret Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Hankkeen tavoitteena oli uudistaa Kellon Työväen Urheilijoiden jalkapallokenttä. Luonnonnurmikenttä on rakennettu talkoovoimin 1998-1999 ja sen jälkeen kentälle on tehty lähinnä paikkauskylvöjä, joten kenttä oli päässyt huonoon kuntoon. Kenttään kohdistui myös säännöllisesti ilkiv... Näytä lisää Hankkeen tavoitteena oli uudistaa Kellon Työväen Urheilijoiden jalkapallokenttä. Luonnonnurmikenttä on rakennettu talkoovoimin 1998-1999 ja sen jälkeen kentälle on tehty lähinnä paikkauskylvöjä, joten kenttä oli päässyt huonoon kuntoon. Kenttään kohdistui myös säännöllisesti ilkivaltaa, jonka vuoksi nurmi oli kärsinyt. Kenttä tasoitettiin, siihen levitettiin uutta multaa ja kylvettiin uusi nurmikko. Lisäksi kenttä suojattiin aidalla. Työt tehtiin pääasiassa talkoovoimin ja kunnostus olikin iso ponnistus seuran talkoolaisille. Kesällä 2024 uudistettu kenttä otettiin käyttöön ja seuran jalkapalloilijoiden lisäksi kentälle ovat päässeet lasten harrastejalkapallon kortteliliigan pelaajat. Lisäksi kentällä näkee säännöllisesti muita kyläläisiä pelaamassa frisbeegolfia tai potkimassa palloa. Hankkeella parannettiin seuran harrastajien harjoitteluolosuhteita ja nostettiin seuratoiminnan laatua. Kenttä koki merkittävän parannuksen uudistuksen jälkeen ja aidan ansiosta se toivottavasti säästyy ilkivallalta. Pystymme jatkossa tarjoamaan turvallista ja laadukasta toimintaa entistä laajemmalle joukolle omalla kentällä. Toteutus Hanke aloitettiin syyskuussa 2023. Ensin kenttä tyhjennettiin välineistä (jalkapallomaalit, vaihtopelaajien kopit. jne) ja niitettiin kentän reunat. Seuraavaksi aloitettiin maansiirtotyöt. Urakoitsija poisti pintamaata, jotta kenttä saatiin tasoitettua, tilalle tuotiin uutta multaa ja pinta ta... Näytä lisää Hanke aloitettiin syyskuussa 2023. Ensin kenttä tyhjennettiin välineistä (jalkapallomaalit, vaihtopelaajien kopit. jne) ja niitettiin kentän reunat. Seuraavaksi aloitettiin maansiirtotyöt. Urakoitsija poisti pintamaata, jotta kenttä saatiin tasoitettua, tilalle tuotiin uutta multaa ja pinta tasoitettiin. Säät aiheuttivat hankkeelle päänvaivaa, sillä runsaat syyssateet tekivät kentän niin pehmeäksi, että maansiirtotyöt keskeytyivät ja talkoolaiset yrittivät itse levittää multaa kevyemmillä koneilla. Lopulta tasoitus saatiin tehtyä loppuun yöpakkasten turvin, mutta nurmikon kylvö ei enää onnistunut ennen talvea. Aita pystytettiin vielä syksyllä juuri tasoitetun kentän suojaksi. Toukokuussa 2024 kylvettiin nurmikko ja kesä-heinäkuun ajan kylvöstä kasteltiin talkoovoimin lähes päivittäin. Kentälle tehtiin paikkauskylvöjä ja kentän pintaa tasoiteltiin vielä uudella mullalla. Lopulta elokuussa 2024 kenttä oli pelikunnossa. Kustannukset ovat olleet arvioitua suuremmat, koska uutta multaa tarvittiin arvioitua enemmän ja koneellista maansiirtotyötä tarvittiin enemmän kuin etukäteen arvioimme. Lisäksi nurmikon kylvö siirtyi keväälle 2024, koska ensilumi ehti sataa maahan ennen kuin kenttä saatiin tasoitettua kylvökuntoon. Talkootuntejakin kertyi merkittävästi enemmän kuin arvioimme, sillä kun nurmikon kylvö siirtyi keväälle, niin uuden kylvöksen kastelu oli kuivan alkukesän aikana lähes päivittäistä. Jouduimme myös hankkimaan uusia kasteluletkuja, joilla ison kentän kastelu onnistui jouhevasti. Tulokset Hankkeella parannettiin seuran harrastajien harjoitteluolosuhteita ja nostettiin seuratoiminnan laatua. Kenttä koki merkittävän parannuksen uudistuksen jälkeen ja aidan ansiosta se toivottavasti säästyy ilkivallalta. Pystymme jatkossa tarjoamaan turvallista ja laadukasta toimintaa entistä laa... Näytä lisää Hankkeella parannettiin seuran harrastajien harjoitteluolosuhteita ja nostettiin seuratoiminnan laatua. Kenttä koki merkittävän parannuksen uudistuksen jälkeen ja aidan ansiosta se toivottavasti säästyy ilkivallalta. Pystymme jatkossa tarjoamaan turvallista ja laadukasta toimintaa entistä laajemmalle joukolle omalla kentällä. Järjestimme kesällä 2024 ensimmäistä kertaa lasten harrastejalkapallon Kortteliliigan. Kortteliliiga oli matalan kynnyksen harrasteryhmä alueen lapsille. Ajatuksena oli lähteä kokeilemaan olisiko tällaiselle kysyntää. Uskalsimme lähteä tähän, koska tiesimme, että meillä on jatkossa oma hyvä kenttä käytettävissä. Kortteliliiga olikin menestys ja toimintaan osallistui kesän 2024 aikana noin 80 lasta (5-12-vuotiaita). Toiveissa on lähteä rakentamaan ympärivuotista jalkapallon junioritoimintaa, jota seurassa ei tällä hetkellä ole ollenkaan. Tulemme jatkossa tarjoamaan kenttää aktiivisemmin myös muiden kuin Kellon Työväen Urheilijoiden harrastajien käyttöön. Aiemmin seuran edustusjalkapallojoukkue joutui järjestämään otteluita muilla kentillä, koska oma kenttä ei ollut turvallinen pelialusta. Nyt voimme järjestää kotiotteluita kunnostetulla kentällä. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Hankkeella parannettiin seuran harrastajien harjoitteluolosuhteita ja nostettiin seuratoiminnan laatua. Pystymme jatkossa tarjoamaan turvallista ja laadukasta toimintaa entistä laajemmalle joukolle omalla kentällä. Toiveissa on lähteä rakentamaan ympärivuotista jalkapallon juniori... Näytä lisää Hankkeella parannettiin seuran harrastajien harjoitteluolosuhteita ja nostettiin seuratoiminnan laatua. Pystymme jatkossa tarjoamaan turvallista ja laadukasta toimintaa entistä laajemmalle joukolle omalla kentällä. Toiveissa on lähteä rakentamaan ympärivuotista jalkapallon junioritoimintaa, jota seurassa ei tällä hetkellä ole ollenkaan ja näin tarjota Kellon suuralueen perheille lähiliikuntaa. Kentän ylläpidosta huolehtivat jatkossakin seuran vapaaehtoiset. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Satu Hämeenniemi Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Oulun Seudun Leader ry Toteutuskunta OULU Kokonaisrahoitus 26 747,90 € Julkinen rahoitus 17 386,13 € Tukiprosentti: 65,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Satu Hämeenniemi Jaa: