Hanke Kehittämishanke - 315664 Järviseutu luistimilla Järviseudun pallokerho ry - 31.03.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Huoli lasten ja nuorten liikkumisesta ja etenkin sen vähyydestä nousevat esille eri tutkimuksista. Opetushallituksen Move-testauksen tuloksissa on havaittavissa fyysisen kunnon laskeminen iän karttuessa. Myös Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikössä käynnissä olevan Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen seuranta-aineistoon pohjautuva tutkimus osoittaa liikunnan tarpeellisuutta nuoruudesta lähtien. Tutkimus julkaistiin arvostetussa sydän- ja verisuonisairauksiin keskittyvässä Journal of the American Heart Association -lehdessä. Järviseudun Pallokerho ry haluaa omalla toiminnallaan olla mukana kehittämässä ja vahvistamassa lasten liikunnallisuutta ja pyrkiä varhaisessa vaiheessa antamaan lapsille mahdollisuuden olla mukana harrastustoiminnassa, joka lisää liikunnallisuutta ja antaa hyvän pohjan liikkumisharrastuksen jatkumiselle. Kyseessä on kaksivuotinen hanke Järviseudun alueella (Alajärvi, Vimpeli, Lappajärvi). Toiminnassa on tarkoitus aktivoida alueen lapsia ja heidän huoltajiaan yhteiseen aikuinen – lapsi -luisteluun. Järviseudun pallokerhon toiminta on aina ollut matalan kynnyksen toimintaa, jossa mahdollistetaan osallistuminen oman taitotason mukaisesti. Toiminta on säännöllistä, kerran viikossa tapahtuvaa, ja se on perheille maksutonta. Toiminnassa otetaan huomioon huoltajien osallistaminen toiminnan kehittämiseen ja tarvittaessa myös koulutuksiin. Toiminnassa korostuu sosiaalisuus huoltajien kesken ja samalla mahdollistetaan lasten välisten ystävyyssuhteiden syntyminen. Samalla vahvistetaan yhdessä tapahtuvaan liikunnallisuutta vertaisryhmässä. Jääkiekon harrastaminen synnyttää kustannuksia, mutta hankkeen avulla poistetaan taloudellisista syistä johtuvat esteet. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 315664 Loppumispäivämäärä 31.03.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke Toimenpiteen tyyppi Pienhankkeet Toimenpiteen tarkenne Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Lapset Liikunta Nuoret Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä AISAPARI ry Toteutuskunta ALAJÄRVI Kokonaisrahoitus 7 151,84 € Yksityinen rahoitus 800,29 € Julkinen rahoitus 6 351,55 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 6 351,55 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 2 731,17 € Valtio: 2 350,07 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 270,31 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 88,81 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 88,81 % Jaa: