Hanke
Yleishyödyllinen investointihanke - 193330

Juuan Kotiseutupolku

Juuka-seura ry

31.03.2022 - 30.12.2023

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Hankkeessa luodaan Juuan kotiseutupolku, jonka varrella kulttuuri- ja historiallisten paikkojen esittely tapahtuu informatiivisten tietotaulujen avulla. Tauluissa kerrotaan kohteen asiasisältöä keskeisin osin. Lisäksi niihin liitetään valokuvia ja karttoja havainnollistamaan kohdetta. Lisäinformaatiota saadaan QR-koordeilla (kuva, teksti, ääni), jotka linkittävät asiakkaan mobiiliopastukseen mobiililaitteen avulla. Koodien takaa löytyy kohteeseen liittyviä tarinoita. Taulut painetaan, kilpailutuksen perusteella, tämän tyyppisten taulujen painatukseen erikoistuneessa yrityksessä. Taulut sijoitetaan paikoilleen telineissä, jotka ovat puurunkoisia maanpäällisin osin. Maan alle sijoitettu osa on metallirunkoinen taulun kestävyyden varmistamiseksi. Polkureitti merkitään maastoon opastein. Kohteesta seuraavaan opastetaan erityisillä pienillä viitoilla. Kotiseutupolku löytyy digitaalisena omalta nettisivustoltaan sekä paperisena esitteestä. Juuan kotiseutupolun esittelemiseksi sijoitetaan kotiseutupolusta kertova tietotaulu Juuan ABC:n yhteydessä olevan Juuka-infotaulun luokse. Tässä taulussa kerrotaan kotiseutupolun kohteista, niiden sijainneista ja tiivistettynä paikallishistoriasta. Lisäksi laaditaan Kotiseutupolku-karttaesite, myös digimuodossa, Juuka-seuran kotisivuille, josta se on jaettavissa muille sivuille, myös sosiaalisen median sovelluksiin, kuten Facebookiin. Kotiseutupolku on tiestönä jo olemassa ja esteetön, joten raivaustöitä ei tarvitse tehdä, ainoastaan tietotaulut, opastemerkintöjä ja kartta. Samoin tietotauluihin tulevat tekstit ja kuvat ovat saatavilla Juuan kotiseutuarkistosta, Juuan kunnan historiasta 1867-2017 (Juvonen) ja Matti Puoskarin kirjasta Puu-Juuan raitilta.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)

Hankenumero

193330

Aloituspäivämäärä

31.03.2022

Loppumispäivämäärä

30.12.2023

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Yleishyödyllinen investointihanke

Alatoimenpide

7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Kulttuuri- ja luonnonperintö, investointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt