Hanke Kehittämishanke - 292903 Kahdeksan vuodenajan Muonio – Lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen luontoon ja paikalliseen kulttuurin perustuvan yhteisöllisen tekemisen kautta Muonion kunta - 10.11.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kahdeksan vuodenajan Muonio – Lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen luontoon ja paikalliseen kulttuurin perustuvan yhteisöllisen tekemisen kautta -hankkeen kautta luonnossa tapahtuvasta oppimisesta tehdään jatkuva ja luonteva osa muoniolaisten lasten ja nuorten koulupolkua varhaiskasvatuksesta peruskoulun loppuun. Koko koulupolun kestävän luontokasvatussuunnitelman toteuttaminen laajana on mahdollista, koska hankkeessa on luotu tähän toimivat rakenteet, materiaalit ja yhteistyökumppanit ja yhteistyötavat. Hankkeessa toimitaan luontoa luokkahuoneena käyttäen ja paikalliset elämäntavat huomioiden. Paikalliset yhdistykset ja toimijat osallistuvat hankkeen toteuttamiseen. Tavoitteena on, että lapset ja nuoret pääsevät osallisiksi luonnon ja luonnossa liikkumisen hyvinvointivaikutuksista sekä yhteisöllisyyden tuomista psykososiaalisista hyvinvointivaikutuksista. Hankkeen avulla lisätään oppilaiden osallisuuden ja oppimisen kokemuksia sekä motivoidaan koulunkäyntiin ja estetään syrjäytymiskehitystä. Samalla yhteisöllinen toiminta sitouttaa ja osallistaa opettajia osaksi lähiyhteisöjä ja siten myös tukee opettajia työssään. Yleisinä tavoitteina on luontosuhteen ja luonnontuntemuksen syventyminen sekä ymmärryksen kehittyminen kestävän kehityksen ja kierrätyksen tärkeydestä. Tavoitteena on se, että muoniolaiset oppilaat voivat olla ylpeitä kahdeksasta vuodenajastaan ja erilaisista tavoista elää luonnossa ja luonnosta. Hanke toteutetaan Muonion sivistyspalvelujen alaisuudessa ja sille muodostetaan ohjausryhmä. Hankkeeseen palkataan hankekoordinaattori 100 % työajalla. Hankekoordinaattori organisoi toteutettavat tapahtumat, luontokasvatustoiminnan, toteuttaa materiaalipankin ja rakentaa yhteistyöverkoston siten, että hankkeen jälkeen toiminta koko laajuudessaan sisällytetään perusopetuksen opetussuunnitelmaan ja lukuvuosisuunnitelmaan. Hankkeen toiminta-aikana (11.11.2024–10.11.2025) saadaan lukuvuoden mittainen suunnitelma toteutettua ja dokumentoitua jatkoa varten. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 292903 Loppumispäivämäärä 10.11.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Ilmastoyhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO4 Asiasanat Ilmastonmuutos Kulttuuri, kulttuuriperintö Kylä Lapset Varautuminen, omavaraisuus Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Saila Leukumaa-Autto Opettaja / Kouluttaja Muonion kunta Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Tunturi-Lappi ry Toteutuskunta MUONIO Kokonaisrahoitus 84 093,00 € Yksityinen rahoitus 8 409,30 € Julkinen rahoitus 75 683,70 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 75 683,70 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 32 543,99 € Valtio: 28 002,91 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 15 136,80 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Saila Leukumaa-Autto Opettaja / Kouluttaja Jaa: