Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 67389 Kainaston kyläkeskuksen maisemahoitosuunnitelman ja lähiliikuntapaikkojen toteuttaminen Ylistaron Kainaston Nuorisoseura r.y. 01.04.2018 - 22.05.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kainaston nuorisoseuran alueelle Liiverin Meidän markki -hankkeessa toteutetun maisemanhoitosuunnitelman perusteella rakennetaan lisää pysäköintitilaa ja maisemoidaan ympäristö. Tavoitteena on viihtyisä, toimiva ja helppohoitoinen pihapiiri. Kehitetään alueen toimintoja rakentamalla jätekatos ja grillikatos. Hankkeessa kehitetään olemassa olevan hyppyrimäen aluetta rakentamalla muovimäki ja uusimalla alueen valaistus. Koulun entinen kenttä toimii kesäteatterin pysäköintialueena. Sinne on rakennettu jousiammuntarata ja frisbeegolfradan reitti. Aluetta käytetään myös muuhun harrastustoimintaan vuodenajasta riippuen ja toimintamahdollisuuksia monipuolistetaan rakentamalla alueelle yleisvalaistus ja sähköistys. Entisen päiväkodin leikkipaikalle hankitaan lisää kalusteita vastaamaan paremmin erityisesti pienempien lasten tarpeita. Samalla leikkipaikan aluetta laajennetaan. Järjestetään leikkipaikan kalusteiden asianmukainen huolto ja turvallisuusseuranta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 67389 Aloituspäivämäärä 01.04.2018 Loppumispäivämäärä 22.05.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta SEINÄJOKI Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % Jaa: