Hanke Kehittämishanke - 346405 Kaksi viimeistä päivää -kuunnelman esitys Rauman Elokuvakerho ry - 31.10.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus ”Kaksi viimeistä päivää” on laadukkaasti toteutettu, satakuntalaiseen maalaismaisemaan sijoittuva kuunnelmateos, joka tuodaan yleisön kuultavaksi Eurajoelle elokuussa 2025. Hankkeen toteuttaa Rauman Elokuvakerho ry yhteistyössä Blue Sea Film Festivalin ja muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Kuunnelma esitetään paikkasidonnaisesti siten, että ihmiset voivat tulla kuuntelemaan teoksen erityisesti rakennettuun kuuntelupaikkaan. Teos on esillä Olkiluodon vierailukeskuksen terassialueella, joka on auki päivittäin klo 10-20. Tavoitteena on tarjota korkealaatuinen mediataiteellinen elämys helposti saavutettavassa muodossa – tuoden esiin alueen kulttuurista omaleimaisuutta ja uusia taidemuotoja. Eurajoella ei tällä hetkellä ole varsinaisia ja vain taidekäyttöön olemassa olevia galleriatiloja, joten tämä hanke pyrkii osaltaan lisäämään mediataiteen saavutettavuutta ja tuomaan taidetta ihmisille. Kulttuuri ja taide matkaavat ihmisten luokse, jolloin siihen voi törmätä hieman oudossakin paikassa, ja antaa kulttuurin yllättää! Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 346405 Loppumispäivämäärä 31.10.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Kaupunkien läheinen maaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke Toimenpiteen tyyppi Pienhankkeet Toimenpiteen tarkenne Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kulttuuri, kulttuuriperintö Tasa-arvo, yhdenvertaisuus Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Satasilta ry Toteutuskunta EURAJOKI Kokonaisrahoitus 1 500,00 € Yksityinen rahoitus 300,00 € Julkinen rahoitus 1 200,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 200,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 516,00 € Valtio: 444,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 240,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Hankkeesta muualla @blueseafilmfestival www.blueseafilmfestival.net Jaa: