Hanke
Paikallinen kehittäminen - 230289

Kalastuksen säätelyn seuranta ja kehittäminen Kyrösjärvellä

Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry

19.02.2023 - 30.12.2025

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Kyrösjärvellä vuonna 2020 käyttöön otetun uuden kalastuksen säätelymallin vaikutusten esilletuomiseksi ja vuodesta 2025 alkaen toteutettavaa kalastuksensäätelyä koskevaa päätöksentekoa varten toteutetaan yhteistyössä elinkeinonharjoittajien ja sidosryhmien kanssa kustannustehokas seurantahanke, jonka rahoittavat Kuha-Suomen Kalaleader ja Kyrösjärven kalatalousalue. Hankkeessa selvitetään, miten muutettu säätely on vaikuttanut kuhakantaan ja alueella harjoitettavaan kalastukseen sekä sen tuottamiin saaliisiin. Hankkeen toimenpiteinä ovat mm. kuhan kasvunopeuden selvittäminen kalanäytteistä, kalansaaliin ja sen rakenteen sekä kalastuspaineen muutosten selvittäminen ja eri kalastajaryhmien ja kalastusmatkailuyrittäjien näkemysten kartoittaminen. Tulosten perusteella annetaan suosituksia päätöksenteolle kalastuksen järjestämisestä. Hankkeen tuloksena kalastus järjestetään Kyrösjärvellä kestävästi, kaupallinen kalastus voi jatkua ja alan työpaikat säilyvät tai mahdollisesti lisääntyvät pidemmällä tähtäimellä. Hankkeen avulla lisätään alan toimijoiden välistä vuoropuhelua ja kalastuksen ympärille luodaan nykyistä positiivisempi henki Kyrösjärven kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman tavoitteiden mukaisesti.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027

Hankenumero

230289

Aloituspäivämäärä

19.02.2023

Loppumispäivämäärä

30.12.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Paikallinen kehittäminen

Alatoimenpide

3.1 Paikallinen kehittäminen

Toimenpiteen tyyppi

Paikallinen kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Paikalliset kehittämishankkeet

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt