Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 17107 Kallavesi-ilmiö 2016 ’Kiertävä nuorisoteatteri Kallaveden rannoilla’ Teatteriyhdistys Vivates ry 01.01.2016 - 04.01.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Vivates-teatteri toteuttaa yhdessä nuorten ja nuorten aikuisten kanssa hankkeen, jossa kesäteatteri viedään veden päälle. Teatteri esityslavoineen ja kulisseineen rakennetaan proomulle, joka kuljetetaan kesän aikana useisiin rantakohteisiin Siilinjärven ympäristössä. Näytelmäksi valmistetaan nuorisoon vetoava näytelmä. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on antaa nuorille unohtumaton kokemus teatterin harrastamisesta, rohkaista heitä eteenpäin kulttuurin saralla mahdollisesti jopa ammatinavalintaan asti sekä sitouttaa yhteisölliseen toimintaan myös syrjäytymisuhan alla olevia nuoria. Toisena tavoitteena on viedä teatteria sinne, missä sitä ei ole yleensä nähty ja parantaa sen saavutettavuutta haja-asustusalueella. Tällä tavoin maaseudulla asuvillakin on yhtäläinen mahdollisuus nauttia laadukkaasta kesäteatterista. Toteutettavan pilot-hankkeen kokemusten pohjalta tämäntyyppisen harrastaja-pohjalta toteuttavan teatteritoiminnan edellytykset jatkuvalle toiminnalle arvioidaan hankkeen lopuksi kriittisesti ja suunnitellaan mahdolliset jatkotoimenpiteet toiminnan muuttamiseksi jokakesäiseksi. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 17107 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 04.01.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Toteutuskunta SIILINJÄRVI Tukiprosentti: 60,00 % Jaa: