Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 93680 KAMORE – Kainuun moottorikelkkareitit kuntoon Sotkamon kunta 01.06.2019 - 01.06.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kainuun alueen kelkkareitit ja -urat ovat osittain erittäin huonossa kunnossa. Osin reitit ovat villiintyneet myös sopimuksettomille alueilla, joita ei enää kukaan hallitse. Reitti- ja uraopasteet ovat lahonneet ja kaatuneet. Liian moni linjaus menee vesistöjen halki tai pitkin, joka on vaarallista ja lisäksi lyhentää kelkkailukautta merkittävästi. Siltoja puuttuu ojista, puut ja vesakot kasvaneet suuriksi, joten kunnossapito on ongelmallista. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa nykyisten moottorikelkkaurien korjaamista sekä uusien reittien rakentamista Kainuun kuntien alueella. Vesistöreitit pyritään minimoimaan, jolloin myös uusia linjauksia on tehtävä. Hankkeen aikana tehdään tiivistä yhteistyötä myös Metsähallituksen kanssa, jonka mailla kulkee paljon reittejä muutamien kuntien alueella. Hankkeen peruskartoitus- ja selvitystyö on tehty vuosien 2017-2018 aikana. Moottorikelkkaurat pyritään virallistamaan maaomistajien kanssa tehdyillä sopimuksilla ja tarpeen mukaan reitit virallistetaan maastoliikennelain mukaisella menettelyllä reittitoimituksen kautta, jossa reitti merkitään rasitteeksi kiinteistörekisteriin. Tämä tarkoittaa sitä, että toimituksessa reitin talviaikainen käyttöoikeus siirtyy reitin pitäjälle (kunnalle/kaupungille). Reittitoimituksella varmistetaan reitin pysyvyys myös maanomistajavaihdoksien jälkeen. Toimitusmenettelyn muita etuja ovat säästöt reitistön kunnossapidossa ja rakentamisessa. Hankkeessa selvitetään ja toteutetaan myös sähköiset kartta-aineistot mobilekäyttäjille. Lisäksi tutkitaan ja toteutetaan reittimaksujen (virallisella moottorikelkkailureitillä) maksamismahdollisuus puhelimen kautta, josta maksut jyvitetään kunnille tai mahdolliselle ylläpitokumppanille tai yhteistyöelimelle. Reittien kehittäminen helpottaa reittien ylläpitoa ja tukee alueella toimivien moottorikelkkailuun Hankkeen kokonaisaikataulu on 1.6.2019-31.12.2021. Hanke toteutetaan 8 kunnan alueella (koko Kainuu). Hankkeen kokonaisbudjetti on 981 803 euroa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 93680 Aloituspäivämäärä 01.06.2019 Loppumispäivämäärä 01.06.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Toteutuskunta SOTKAMO Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: