Hanke Investointihanke - 281687 Karaokelaitteisto ja telttakatos Eläkeliiton Loimaan ELOISAT ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus 1) KARAOKELAITTEISTON hankinnan toteuttaa Eläkeliiton Loimaan Eloisat ry. * Tavoitteena on saada virkistystoimintaa eläkeläisille ja muille varttuneille karaokelaulusta kiinnostuneille alueen ihmisille. * Odotuksena on saada kolmisenkymmentä laulajaa toteuttamaan itseään laulajana kaksi kertaa kuukaudessa poisluettuna kesäkausi. * Hankinta toteutettaisiin, kun varmistus avustukselle on saatu. * Yhdistys toimii tällä hetkellä Kanta-Loimaan seurakuntatalolla. Toiminnan sijainti saattaa tulevaisuudessa muuttua, mutta tulee säilymään tällä Hirvikosken taajaman tai Loimaan kaupunkitaajaman alueella. Sopimus paikasta tehdään vuosittain. 2) TELTTAKATOKSEN hankinnan toteuttaa Eläkeliiton Loimaan Eloisat ry. * Tavoitteena on saada katoksen avulla näkyvyyttä yhdistykselle eri tapahtumissa ja sitä kautta uusia jäseniä yhdistyksen monipuoliseen ja virkistävään toimintaan. * Telttakatoksesta on apua sateen sattuessa esite- ym. materiaalin säilytyksessä ja myös sateen suojana tapahtumiiin osallistuville. * Hankinta toteutettaisiin, kun varmistus avustukselle on saatu. * Yhdistys toimii tällä hetkellä Kanta-Loimaan seurakuntatalolla, mutta yhdistyksellä on käytössä varasto Vesikoskitalolla kaupunkitaajamassa, jossa myös telttakatosta säilytettäisiin. Yhteenveto hankkeesta Eläkeliiton Loimaan Eloisat ry hankki uuden karaokelaitteiston saadakseen virkistystoimintaa eläkeläisille ja muille karaokelaulusta kiinnostuneille. Valtaosa karaokessa kävijöistä on kuitenkin eläkeläisiä. Hankimme myös Pop-up teltan toritapahtumia varten yhdistyksen logolla varust... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 281687 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Ikääntyvä väestö Liikkuva palvelu Palvelut Sosiaalinen pääoma Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Eläkeliiton Loimaan Eloisat ry hankki uuden karaokelaitteiston saadakseen virkistystoimintaa eläkeläisille ja muille karaokelaulusta kiinnostuneille. Valtaosa karaokessa kävijöistä on kuitenkin eläkeläisiä. Hankimme myös Pop-up teltan toritapahtumia varten yhdistyksen logolla varustettuna. Teltan avulla saamme näkyvyyttä yhdistykselle mm. toritapahtumissa tavoitteena yhdistyksen jäsenmäärän kasvattaminen ja tätä kautta tuoda sisältöä varttuneempien ihmisten elämään ja torjua yksinäisyyttä. Toteutus Hankimme Thomannilta karaokelaitteiston käsittäen kaksi aktiivikaiutinta, mikserin, kannettavan tietokoneen reitittimineen sekä mikrofonit ja muut tarvikkeet. Tuulihaukka Pro -teltan hankimme Tuulihaukka teltat -yritykseltä seinineen ja metallipainoineen. Teltta on ns. haitarimalli eli pystytettävissä parissa minuutissa. Tulokset Olemme saaneet tähän mennessä kymmenkunta laulajaa lisää karaokekerhoomme nyt kun meillä on lähes rajaton valikoima laulettavaa. Saamme laulettavat kappaleet netistä emmekä ole enää rajoittuneet fyysisiin levyihin. Aiemmin laulettiin samoja kappaleita moneen kertaan. Kesän mittaan olimme torilla teltan kanssa ja onnistuimme saamaan kymmenkunta uutta jäsentä yhdistykselle. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Karaokea lauletaan jatkossakin, myös hankkeen päättymisen jälkeen entiseen malliin. Karaokelaulajien määrän odotetaan kasvavan tasaisesti. Toritelttailulla on saatu hyviä tuloksia ja jäsenmäärä tulee kasvamaan tasaiseti, kun väestö ikääntyy. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lounais-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Toteutuskunta LOIMAA Kokonaisrahoitus 2 933,79 € Yksityinen rahoitus 293,38 € Julkinen rahoitus 2 640,41 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 2 640,41 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 1 135,37 € Valtio: 976,96 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 528,08 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: