Hanke
Investointihanke - 288463

Karaokelaitteisto

Eläkeliiton Vimpelin Yhdistys ry

- 31.12.2024

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Avustusanomus Aisaparille karaokelaitteiston hankintaan vuodelle 2024 Yhdistyksemme Eläkeliiton Vimpelin yhdistyksessä on toiminut Karaokekerho jo noin 4 vuotta. Toimintaa on vedetty kerholaisilta lainatuilla sekavilla laitteilla. Kerholaisten laulutaidon kehittyessä olisi toiveenamme saa paremmat ja omat laitteet. Vuonna 2023 karaokekerhomme veti pesisfestivaalien ja liikuntatilaisuuden yhteydessä myös yleisölle tarjottavia karaokelaulumahdollisuuksia. ”Lainatut” laitteen kävivät turhan pienitehoisiksi. Lisäksi karaokekerhomme järjesti Lakis Areenalla karaoketanssit ja laitteet kävivät pienitehoisiksi. Uudet tehokkaammat ja laadukkaammat laitteet mahdollistaisivat paremman musiikkitapahtuman. Lisäksi uudet tehokkaat äänentoistolaitteet mahdollistava Eläkeliiton Vimpelin yhdistyksen muissakin tilaisuuksissa hyvät äänentoistot.

Yhteenveto hankkeesta

Saatuamme tiedon, että saamme Eläkeliiton Vimpelin yhdistykselle Aisaparin välityksellä avustusta karaokelaitteistoon 3 244,15 € ryhdyimme hankkimaan ko laitteet hankesuunnitelman mukaisesti.
Keväällä 2024 saamamme hintatiedot eivät enää elokuun lopun 2024 tilanteessa ihan pitänee...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

288463

Loppumispäivämäärä

31.12.2024

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Ydinmaaseutu

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Pienhankkeena toteutettava investointi

Toimenpiteen tyyppi

Pienhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Pienhankkeena toteutettava investointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Hankkeen yhteenveto

Saatuamme tiedon, että saamme Eläkeliiton Vimpelin yhdistykselle Aisaparin välityksellä avustusta karaokelaitteistoon 3 244,15 € ryhdyimme hankkimaan ko laitteet hankesuunnitelman mukaisesti.
Keväällä 2024 saamamme hintatiedot eivät enää elokuun lopun 2024 tilanteessa ihan pitänee...

Toteutus

Olimme vuokranneet Vimpelin kunnalta vanhalta Aapiskujan koululta luokkahuoneen käyttöömme karaoketilaksemme, johon tilaan sijoitimme laitteiston ja 5.9.2024 pidimme uusilla laitteilla ensimmäisen karaokeillan. Laulajat tykkäsivät laitteista. Karaokekerhoa on jatkettu ja tarkoitus edelleen jat...

Tulokset

Taas ensi keväänä on karaokekerholaisillamme tarkoitus osallistua Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin karaokekilpailuiden karsintoihin, tietysti tarkoituksena menestyä niissä ja kenties päästä valtakunnallisiin Eläkeliiton mestaruuskilpailuihin.

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Kuten hakemuksessamme mainittiin. Koko Vimpelin asukasluku oli 17.5.2023 — Väkiluku: 2 673 (maaliskuu 2023, ennakkotieto). Jäsenmäärämme 390 oli siten noin 14,4% koko kunnan asukasluvusta.
Vuonna 2023 yhdistyksellämme oli 270 eri tapahtumaa, joissa oli yhteensä 5752 kävijäkertaa. El...

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt