Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 122708 Kärsämäen urheilualueen kuuluttamorakennuksen sekä tulostaulun päivittäminen 2020-luvulle V & U-seura Kärsämäen Kataja r.y. 01.03.2020 - 31.08.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tarkoituksena on saada suorituspaikat vastaamaan entistä paremmin tämän päivän vaatimuksia ja sellaiseen kuntoon, että Kärsämäellä voidaan järjestää monipuolisemmin harraste- ja kilpailutoimintaa. Hankkeessa tehtävien investointien jälkeen Kärsämäellä olisi myös paremmat mahdollisuudet kehittää ja monipuolistaa uutta toimintaa liikunta- ja urheilualueille. Tehtävät investoinnit lisäävät erilaisten tilaisuuksien ja turnauksien järjestämismahdollisuuksia ja laatua sekä mahdollistavat urheilualueen laajamittaisemman hyödyntämisen tapahtumien järjestämisessä. Urheilualuetta käyttävät pääasiassa paikalliset urheiluseurat ja koululaiset. Lisäksi alue palvelee liikkumisympäristönä kaikkia kuntalaisia sekä myös ulkopaikkakuntalaisia käyttäjiä. Hankkeen tavoitteena on rakentaa Kärsämäen pesäpallokentän yhteyteen kuuluttamorakennus, johon tulee lisäksi varastotilaa välineiden säilyttämiselle. Lisäksi tavoitteena on hankkia siirrettävä sähköinen tulostaulu ja kuulutuslaitteisto. Hankkeen toteuttaja on V&U Seura Kärsämäen Kataja ja sen alla toimiva pesäpallojaosto. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 122708 Aloituspäivämäärä 01.03.2020 Loppumispäivämäärä 31.08.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.2 Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Keskipiste-Leader ry Toteutuskunta KÄRSÄMÄKI Julkisen rahoituksen osuus: 65,00 % Jaa: