Hanke Kehittämishanke - 122713 KASE Smart Countryside: 5G SCOUT Lestijärven kunta 01.04.2020 - 18.01.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Digitalisaatio mahdollistaa maaseudulle yhä laajemmin ja kasvavassa määrin uusia liiketoiminnan ja työllistymisen mahdollisuuksia. Tietoverkkojen kattavuus ja yhteyksien saatavuus niin kotitalouksille kuin erilaisille yrityksille on kuvatun kehityksen perusedellytyksiä. Huolimatta nykyisen kiinteän tietoverkon laajuudesta, huomattava osa seudun asukkaista, yrityksistä ja maatiloista on vielä tietoverkkoyhteyden ulottumattomissa. Hankkeen avulla alueelle muodostuu oikea ja ajantasainen tieto uusien mobiiliyhteysteknologioiden tuomista mahdollisuuksista esimerkiksi yrityksille, julkisille palveluille sekä alueen asukkaille. Hankkeen ensimmäisen vaiheen avulla voidaan tehdä päätöksiä laajemman hankeohjelman eteenpäin viemisestä ja kannattavuudesta, suunnitelmia toteuttamisesta sekä koota em. tarvittava verkosto. Tavoitteet 1. Tiekartta nopeiden tietoliikenneyhteyksien ja niiden testialustan luomiseksi Kaustisen seudulle 1a. Kustannustehokkaiden toimintamallien löytyminen tietoliikenneyhteyksien saatavuuden parantamiseksi maaseudulla 1b. Kiinteiden ja langattomien tietoliikenneyhteyksien teknologia-alustan ja kehittämisympäristön luomisen edellytysten selvittäminen 2. Toimiva verkosto tiekartan toteuttamiseksi Toimenpiteet. 1. Tiekartan luominen 2. Verkostojen luominen ja hankeohjelman koordinointi 3. Tiedottaminen ja viestintä Kohderyhmänä ovat alueen asukkaat ja maaseudun yritykset. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 122713 Aloituspäivämäärä 01.04.2020 Loppumispäivämäärä 18.01.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.3 Laajakaistainfrastruktuuri ja sähköiset palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Laajakaistainfrastruktuuri ja sähköiset palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Digitalisaatio/digitalisointi resurssitehokkuus tietotekniikka uudet palvelut Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta LESTIJÄRVI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: