Hanke
Investointihanke - 264109

Katsomo 2000-luvulle

Tuusmäen Kyläyhdistys ry

- 21.03.2025

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Tuusmäen Kyläyhdistys ry toteuttaa talkootyönä yli 20 vuotta vanhan kesäteatterin katsomon uusimisen. Vanhaa katsomoa ei ole turvallista enää käyttää yhtäkään esityskautta. Samalla parannetaan piha-alueen turvallisuutta tasaamalla kulkureittejä kokoontumisalueilta. Tärkeimpänä tavoitteena on turvallisuuden parantaminen alueella toisaalta edellä mainituilla teoilla, toisaalta myös hankkimalla katsomoon telttatyyppisen katoksen. Katoksen avulla saadaan katsojat suojattua niin sateelta kuin porottavalta auringon paahteelta ilmaston muuttuessa kesäisin yhä lämpimämmäksi. Toisen katoksen avulla saadaan suojaa myös näyttelijöille. Tavoitteena on elämyksellisen kulttuurinautinnon tuottaminen jatkossakin perinteikkäässä miljöössä. Uudistuksen myötä annetaan mahdollisuus vanhojen ja uusienkin asiakkaiden kulttuurikokemuksille turvallisesti ja esteettömästi, mukaan lukien useiden erityisryhmien tarpeiden huomioiminen ja tarpeisiin vastaaminen.

Yhteenveto hankkeesta

Kesäteatterin vanha katsomo oli tullut tiensä päähän. Jouduimme usein käyttämään irtopenkkejä lisäistuimina, mikä aiheutti näemisrajoitteita monille istumapaikoille. Katsomon uusimisen yhteydessä hankimme myös katoksen sekä paahdetta että sadetta vastaan. Uuteen katsomoon mahtuu noi...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

264109

Loppumispäivämäärä

21.03.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Ydinmaaseutu

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tarkenne

Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Hankkeen yhteenveto

Kesäteatterin vanha katsomo oli tullut tiensä päähän. Jouduimme usein käyttämään irtopenkkejä lisäistuimina, mikä aiheutti näemisrajoitteita monille istumapaikoille. Katsomon uusimisen yhteydessä hankimme myös katoksen sekä paahdetta että sadetta vastaan. Uuteen katsomoon mahtuu noi...

Toteutus

Projekti alkoi syksyllä 2023 vanhan katsomon purkamisella. Ennen talven tuloa saimme tehtyä pohjatyöt valmiiksi kevään rakennus urakkaa varten. Talven aikana suunnittelimme purjekatoksen loput yksityiskohdat. Kylän muutamien eri maatilojen tiloissa teimme talven aikana katsomon loput runkorake...

Tulokset

Asiakkaiden turvallisuus parani, katsomo on monipuolisemmin käytettävissä.

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Johtuuko projektista vai jostain muusta tämän kesän alkukauden esitysten kävijämäärät on ollut paljon suuremmat aiempiin vuosiin verrattuna. Alueen kehittämistä on tarkoitus jatkaa lähivuosina.

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt