Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 9586 Kauhavan lentokonepuisto Lentosotakoulun Kilta ry 01.09.2015 - 11.01.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Luodaan lentokonepuisto aivan keskeiselle paikalle liikennevaloristeyksen alueelle kantatie 63:n varrelle. Alueella jo oleva vitriini on toteutettu vuonna 2006 Ilmasotakoulun Killan (nyk. Lentosotakoulun Killan) johtamana projektina. Vuonna 2014 alueella paljastettiin Lentosotakoulun Killan seuraava hanke, Hawk-patsas. Tämä toteutettiin yhdessä Kauhavan kaupungin ja Ilmavoimien Materiaalilaitoksen kanssa. Käsillä oleva hanke on siten luonteva jatko näille edellisille projekteille. Hanketta on alettu hahmotella heti Hawk-patsaan paljastamisen jälkeen. Esisuunnitelmia on tehty pitkin kevättä 2015. Varsinainen hanke alkaa, kun riittävä rahoitus varmistuu. Alueelle rakennetaan toinen vitriini, johon voidaan sijoittaa kolme Ilmavoimien Kauhavalla käyttämää alkeiskoulutus- tai harjoituskonetta. Lentokonepuistoon tehdään lapsille lentokone-leikkivälinepaikka. Hankkeen tavoitteena on asettaa näkyvälle paikalle niitä koulutuskoneita, joilla Kauhavalla on sotilaslentäjiä koulutettu. Toteutuessaan hanke lisää Kauhavan matkailullista vetovoimaisuutta ja merkitystä. Hanke vahvistaa ihmisten kokemaa paikallisuutta tuomalla esiin sotilaslentokoulutuksen yli 85-vuotista perinnettä Kauhavalla. Hanke ja varsinkin lopputulos kertovat uusillekin asukkaille sitä monipuolisuutta, mitä Kauhavalla vuosien saatossa on ollut. Hankkeeseen sisältyvä leikkipuisto lisää kaupungin vetovoimaisuutta tuodessaan historian lähelle leikki-ikäisiä. Samalla sitoutuminen kotiseutuun kasvaa. Hanke on uusi tapa tuoda esiin ja vahvistaa paikallisuutta. Tätä voidaan hyödyntää myös matkailun kehittämisessä. Lentosotakoulun Kilta on vahvasti paikallinen toimija, ja hanke vahvistaa sen imagoa ja yhdistyksen keskeisten tarkoitusperien toteutumista. Kauhavan kaupunki on lupautunut hankkeen yhteistyökumppaniksi, ja sen kannalta hanke vahvistaa edelleen paikallista identiteettiä ja monipuolistaa vetovoimatekijöitä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 9586 Aloituspäivämäärä 01.09.2015 Loppumispäivämäärä 11.01.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta KAUHAVA Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % Jaa: