Hanke Kehittämishanke - 268890 Kaunislehto 2.0: Talomuseon vetovoiman vahvistaminen Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy - 30.04.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kaunislehdon talomuseo on vetovoimainen ja näyttävä miljöö Hyrynsalmessa, jossa luonnonympäristöön on koottu merkittävästi vanhoja hirsirakennuksia sekä esineistöä. Kaunislehto on Hyrynsalmen kunnan omistama ja hallinnoima museoalue. Kaunislehdon talomuseo on ollut avoinna kesäkuukausina ilman pääsymaksua. Tavoitteena on mahdollistaa, että Kaunislehdon museon on entistä toimivampi ja tunnetumpi matkailukohde ja sen kehittymistä vetovoimaiseksi matkailukohteeksi on edesautettu. Tavoitteena on myös, että Kaunislehto toimisi jatkossa myös paikallisten tapaamispaikkana, jossa voidaan järjestää erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia. Hankkeessa kehitetään alueen toimintaa ja tunnettavuutta, jotta kävijämäärät alueella kasvavat. Kehittämishankkeen myötä alueen toimijat pystyvät kehittämään omaa toimintaansa hyödyntämällä Kaunislehdon talomuseon erilaisia mahdollisuuksia niin markkinoinnissaan kuin uusien toimintojen kehittämisessä. Hanke tukee vastuullisen matkailun periaatteita erityisesti sosio-kulttuurisesta & taloudellisesta näkökulmasta. Tavoitteena on kulttuurin aito ja kunnioittava esittäminen, elvyttäminen, ylläpitäminen ja vahvistaminen. Hanke tukee paikalliskulttuurin ja kulttuurihistorian näkyvyyttä pyrkien tukemaan paikallista yrittäjyyttä, tavoitteena työllistää paikallisia Kaunislehdon toiminnassa. Lähtökohtaisesti toiminnan aiheuttama hiilijalanjälki pyritään eri keinoin pitämään mahdollisimman pienenä. Tuloksena Kaunislehdon talomuseon toiminnallisuuden mahdollisuudet monipuolistuvat, löydettävyys ja saavutettavuus helpottuvat, ja sen seurauksena museoalueen kannattavuus kasvaa. Museoalue tuottaa tulevaisuudessa elämyksiä kuntalaisille, lähialueen asukkaille ja matkailijoille, jonka myötä tunnettavuus ja käyttöaste kasvavat. Hanke tuottaa alueellisille toimijoille uutta tietoa, jota he voivat hyödyntää omassa toiminnassaan jatkossa. Kaunislehto palvelee myös kyläyhteisöä entistä paremmin sen tuottaessa elämyksiä matkailijoiden lisäksi myös paikallisille. Yhteenveto hankkeesta Kaunislehto 2.0: Talomuseon vetovoiman vahvistaminen -hanke toteutettiin ajalla 1.5.2024-30.4.2025. Hankkeessa kehitettiin Kaunislehdon Talomuseon toimintaa ja tunnettavuutta hyödyntäen digitaalisuuden tarjoamia mahdollisuuksia. Hanke kartoitti museon yhteistyö- ja kehitysmahdollisuuksia tutustum... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 268890 Loppumispäivämäärä 30.04.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Digitaidot Kulttuuri, kulttuuriperintö Matkailu Palvelut Saavutettavuus Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Kaunislehto 2.0: Talomuseon vetovoiman vahvistaminen -hanke toteutettiin ajalla 1.5.2024-30.4.2025. Hankkeessa kehitettiin Kaunislehdon Talomuseon toimintaa ja tunnettavuutta hyödyntäen digitaalisuuden tarjoamia mahdollisuuksia. Hanke kartoitti museon yhteistyö- ja kehitysmahdollisuuksia tutustum... Näytä lisää Kaunislehto 2.0: Talomuseon vetovoiman vahvistaminen -hanke toteutettiin ajalla 1.5.2024-30.4.2025. Hankkeessa kehitettiin Kaunislehdon Talomuseon toimintaa ja tunnettavuutta hyödyntäen digitaalisuuden tarjoamia mahdollisuuksia. Hanke kartoitti museon yhteistyö- ja kehitysmahdollisuuksia tutustumalla vastaavien museoiden toimintaan, kontaktoimalla elokuva-alaa ja järjestämällä ideointityöpajoja Hyrynsalmella. Hankkeen tuloksina Kaunislehdon Talomuseon digitaalinen saatavuus ja saavutettavuus on parantunut. Museon palvelutarjontaa on laajennettu audio-opastusten ja eMuseon-verkkopalvelun muodossa. Hyrynsalmen kunnalla on käytössään työkaluja museon kehittämisen jatkamiselle. Hanke toteutettiin hyväksytyn hankehakemuksen mukaisesti sekä aikataulun että työpakettien osalta. Toteutus Työpaketti 1 Digitaalinen saavutettavuus TP 1.1. Graafisen ilmeen luominen Kaunislehdon Talomuseon graafisen ilmeen tekijäksi kilpailutettiin kolme kainuulaista toimijaa. Tekijäksi valittiin hyrynsalmelainen Kimmo Hellström. Hellström aloitti suunnittelun syyskuussa 2024, ja ensimm... Näytä lisää Työpaketti 1 Digitaalinen saavutettavuus TP 1.1. Graafisen ilmeen luominen Kaunislehdon Talomuseon graafisen ilmeen tekijäksi kilpailutettiin kolme kainuulaista toimijaa. Tekijäksi valittiin hyrynsalmelainen Kimmo Hellström. Hellström aloitti suunnittelun syyskuussa 2024, ja ensimmäiset versiot olivat Hyrynsalmen museoväen kommentoitavina ennen joulua. Pyydetyt muutokset toteutettiin, ja valmis graafinen ilme luovutettiin maaliskuussa 2025. TP 1.2. Verkkosivujen päivittäminen Verkkosivujen sisällönsuunnittelussa painotettiin informaation saatavuuden helppoutta ja tärkeysjärjestystä. Sivu rakennettiin tärkeysjärjestys huomioiden. Verkkosivuille tuotettiin tekstimateriaalia myös englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi. Sisällönsuunnittelusta vastasi projektipäällikkö, ja teknisestä toteutuksesta Hyrynsalmen kunnan it-palvelut. Verkkosivujen aluekartan paikkansapitävyys museoalueen kanssa tarkastettiin ja korjattiin. Uusi aluekartta toteutettiin. TP 1.3. Valokuva- ja videomateriaalin tuottaminen Kaunislehdon Talomuseon uudet markkinointikuvat otti kajaanilainen valokuvaaja Miina Lukkari heinäkuussa 2024. Projektipäällikkö kuvasi valo- ja videokuvaa kesän aikana. Syksyllä materiaalit olivat käytettävissä, ja niitä hyödynnettiin museon ja hankeen markkinoinnissa. Materiaalien pohjalta luotiin eMuseon, verkkosivujen ja sosiaalisen median kuvasisällöt. TP 1.4. Muu verkkonäkyvyys Kaunislehdon Talomuseon lisättiin Suomen Kotiseutuliiton eMuseo -palveluun. Palveluun tuotettiin teksti- ja kuvamateriaalien lisäksi myös videoita ja ääniraitoja. Teksteissä hyödynnettiin työpaketin 2 (Digiopastuksen kehittäminen) tuottamisessa syntyneitä tekstejä. Toteutuksessa huomioitiin erilaisten käyttäjien mieltymykset ja erityistarpeet tarjoamalla vaihtoehtoja tiedon saamiseen. Kaunislehdon Talomuseo lisättiin Visit Finland DataHubiin, jonka kautta sisältö siirtyy myös Arctic Lakeland -kokonaisuuteen. Muiden olemassa olevien yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien sivuille päivitetty verkkosivu siirtyi sellaisenaan, koska URL-osoite pysyi samana. Kaunislehdon Talomuseolle luotiin käyttäjätunnus Tapahtumien Kainuu -tapahtumakalenteriin ja YouTube-tili. Suomen Kotiseutuliitto toteutti Paikallismuseoiden digitaalisten palveluiden ja toimintamallien kehittämishankkeessaan Paikallismuseot kartalle -sivuston, johon myös Kaunislehdon Talomuseo liitettiin mukaan. Sivuston tarkoituksena on toimia koko maan kattavana paikallismuseoiden karttanäkymänä, josta ohjataan museoiden omille sivuille. TP 1.5. Sosiaalisen median näkyvyys Kaunislehdon Talomuseolle tehtiin Meta Business site -tili, jonka avulla sosiaalisen median päivityksiä pystyy julkaisemaan sekä Facebookin että Instagramin puolella. Päivityksiä voi myös ajastaa, joka helpottaa sosiaalisen median kalenterin suunnitelmien toteutusta. Kesälle 2024 museolle tehtiin sosiaalisen median kalenteri, johon oli viikkokohtaisesti merkattu suunnitellut päivitysten aiheet. Museon oppaat vastasivat museon päivittäisiin kuulumisiin liittyvistä julkaisuista, museovastaava tapahtumista tiedottamisesta ja projektipäällikkö hankkeen kuulumisista. Syksyllä ja talvella sosiaalisessa mediassa keskityttiin hankkeen tapahtumista tiedottamiseen ja museoon ja museoalaan liittyvien julkaisujen jakamiseen. Facebookin Tapahtumat -toiminto otettiin aktiiviseen käyttöön museon tapahtumien osalta. Instagramissa kontakteja laajennettiin liittymällä seuraamaan useita muita museoita ja museoalaan ja kulttuuriperintöön liittyviä yhteisöjä. Kaunislehdon graafista ilme otettiin käyttöön sosiaalisen median kanavissa. Työpaketti 2 Digiopastuksen kehittäminen Digiopastus toteutettiin audio-opastuksena, jota kävijät voivat kuunnella omalla mobiililaitteellaan. Museoalueelle sijoitetaan QR-koodit, jotka johtavat suoraan kunkin kohteen audio-opastukseen. Audio-opastukset sijaitsevat YouTubessa. YouTube valikoitui alustaksi helppokäyttöisyytensä ja ilmaisuutensa vuoksi. Tekstiaineistojen tuottajana toimi museovastaava Iida Vikholm, joka suoritti samalla museologian opintoja Jyväskylän yliopistoon. Projektipäällikkö tutustui muiden museoiden audio-opastuksiin, aiheesta kirjoitettuihin artikkeleihin ja opinnäytetöihin. Aineistosta työstettiin audio-opastuksessa kuunneltavaksi soveltuva, pituudeltaan ja sisällöltään asianmukainen kokonaisuus. Opastusten äänitys ja editointi pyrittiin toteuttamaan Kainuun alueella, mutta ikävä kyllä sopivaa tekijää ei löytynyt. Tekijäksi löytyi kuopiolainen Kalla Audioworks, jonka palveluun kuului myös ääninäyttelijöiden rekrytointi. Projektipäällikkö siirsi valmiit äänitiedostot eMuseoon ja YouTubeen. Esteettömyys huomioitiin lisäämällä eMuseoon myös tekstitiedostot audio-opastuksen sisällöistä ja mahdollistamalla tekstityksen aktivoiminen YouTubessa. Työpaketti 3 Kaunislehdon hyödyntäminen elokuvatuotannoissa Kaunislehdon Talomuseon kuvia lähetettiin Kainuun Liitolle lisättäväksi Kainuun kuvapalveluiden Lokaatiot -osioon. Kuvien valinnassa huomioitiin eri vuodenajat ja alueen monimuotoisuus. Projektipäällikkö kontaktoi kuvauspaikkajärjestäjiä ja tuottajia puhelimitse ja kasvotusten omia sosiaalisia piirejään hyödyntäen. Työpaketti 4 Yhteistyömallin luominen Työpaketissa selvitettiin toimintaympäristöön sopivia yhteistyömahdollisuuksia tuottaa Hyrynsalmen kunnalle tuloja museon ylläpitoon. Hyrynsalmella oli jo viritelty ajatusta alueelle rakennettavasta uudisrakennuksesta, jota kunta voisi vuokrata yksityistilaisuuksiin ja kokouksiin. Osassa paikallismuseoita vastaavanlaista toimintaa on jo olemassa, joten projektipäällikkö tutustui niiden toimintaan. Vierailtavat paikallismuseot valikoitiin museon koko, sijainti ja kävijämäärät suhteessa Kaunislehdon museoon huomioiden. Projektipäällikkö vieraili seitsemässä paikallismuseossa Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa, Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Vierailuista koottu raportti esiteltiin Kaunislehdon Talomuseon henkilökunnalle, ja raportin tulosten herättämiä ajatuksia pohdittiin yhdessä. Kaunislehto 2.0: Talomuseon vetovoiman vahvistaminen -hankkeen työpakettiin 4 kuuluu museon kehittämiseen liittyvien ideointityöpajojen järjestäminen. Ideointityöpajoihin kutsuttiin alueen yrityksiä, yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä keskustelemaan heidän ajatuksistaan, toiveistaan ja mahdollisuuksistaan järjestää toimintaa Kaunislehdossa. Syksyn 2024 aikana hanke järjesti kolme ideointityöpajaa Hyrynsalmen kunnantalon kahviossa. Ajankohdat olivat to 26.9., ti 22.10. ja to 14.11. klo 17–18.30. Ideointityöpajoista viestittiin Kaunislehdon Talomuseon sosiaalisen median kanavissa, Hyrynsalmen kunnan verkkosivuilla, kunnan sosiaalisen median kanavissa, Tapahtumien Kainuu -portaalissa sekä julistein ja flyerein Hyrynsalmen alueella. Työpajoihin osallistui yhteensä 26 henkilöä. Mukana oli kuntalaisia, lähialueiden asukkaita, museon ja kunnan työntekijöitä sekä maakunta-amanuenssi. Keskustelujen sävy tilaisuuksissa oli rakentava, ja tilaisuuksia pidettiin mukavina. Syyskuussa järjestetty ensimmäinen ideointityöpaja oli luonteeltaan kokeileva. Ajatusten ja ideoiden annettiin virrata vapaasti, ja hyvinkin villejä ideoita tuli ilmoille. Keskusteluissa toistuivat lauseet ”kunnan pitäisi” ja ”kunpa joku tekisi” aktiivisen ”minä voisin järjestää”-ajattelun sijasta. Keskusteluissa nousivat esiin mm. lasten huomioiminen museon palveluissa, toiminnallisuus ja teemalliset tapahtumat. Työpajan pohjalta hanke sai kuitenkin hyvän käsityksen kunnassa vallitsevasta tilanteesta: ideoita on mutta tekijät puuttuvat. Lokakuun ideointityöpajan aiheena oli tapahtumat museossa. Ideoinnin raameiksi asetettiin museon olemassa olevat tilat. Kun jo museossa toteutettavat tapahtumat oli käyty läpi, siirryttiin kartoittamaan tulevaisuuden mahdollisuuksia. Työpajaan oli suunniteltu pienryhmätyöskentelyä, mutta vähäisen osallistujamäärän vuoksi päädyttiin toimimaan yhtenä ryhmänä. Keskustelu oli hedelmällistä, ja toteuttamiskelpoiseksi tilaisuudeksi valikoitui museolla järjestettävät kaikille avoimet talkoot. Marraskuun ideointipajan alkuperäiseksi aiheeksi oli suunniteltu talkoot-idean jatkojalostus. Ideointityöpajojen välisenä aikana kuntalaisten keskuudesta nousi kuitenkin esiin halu ja innostus Kaunislehdon Talomuseon ystäväyhdistyksen perustamiseen. Ystäväyhdistystä oli sivuttu keskusteluissa molemmissa aiemmissa ideointityöpajoissa. Hankkeen aloittaman, kuntalaisia aktivoivan työn jatkajana ystäväyhdistys olisi erittäin tervetullut vaihtoehto, joten viimeisen ideointityöpajan aiheeksi vaihdettiin ystäväyhdistys. Tulojen kartuttamiseksi Hyrynsalmen kunnalle projektipäällikkö suunnitteli ja toteutti business model canvasin Hyrynsalmen palvelut -julisteesta Kaunislehdon ilmoitustaululle kiinnitettäväksi. Kunta voi halutessaan periä osallistumismaksun julisteeseen mukaan lähteviltä yrityksiltä ja laajentaa jakelua alueella ja verkossa. Työpaketti 5 Tapahtuma Kaunislehdossa -oppaan tuottaminen Tapahtuma Kaunislehdossa -opas toteutettiin yhden sivun pdf-tiedostona. Linkki tiedostoon löytyy Kaunislehdon Talomuseon verkkosivuilta, ja sen voi tarpeen mukaan tulostaa. Oppaan sisällön suunnittelussa pyrittiin tuomaan ilmi Kaunislehdon vallitsevat fasiliteetit ja museomiljöön ainutlaatuisuus. Tulokset Työpaketti 1 Digitaalinen saavutettavuus TP 1.1. Graafisen ilmeen luominen Hankkeen aikana tuotettua graafista materiaalia hyödynnettiin museon ja hankkeen markkinoinnissa, sosiaalisessa mediassa ja eMuseossa. Materiaalit ovat Hyrynsalmen kunnan käytettävissä jatkossa. Materiaalit ... Näytä lisää Työpaketti 1 Digitaalinen saavutettavuus TP 1.1. Graafisen ilmeen luominen Hankkeen aikana tuotettua graafista materiaalia hyödynnettiin museon ja hankkeen markkinoinnissa, sosiaalisessa mediassa ja eMuseossa. Materiaalit ovat Hyrynsalmen kunnan käytettävissä jatkossa. Materiaalit siirrettiin museolle luodulle Canva-tilille, joka helpottaa markkinointimateriaalien luomista jatkossa. TP 1.2. Verkkosivujen päivittäminen Verkkosivujen päivityksen myötä asiasisältö Kaunislehdon Talomuseon verkkosivulla lisääntyi ja sivulle saatiin kieliversiot englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi. Sivuilla on linkit eMuseoon ja Kaunislehdon Talomuseon sosiaalisen median kanaviin. Verkkosivut päivittyvät automaattisesti yhteistyökumppanien kanaviin, koska URL-osoite ei muutu. Verkkosivujen aluekartta on yhteneväinen museoalueen kanssa. TP 1.3. Valokuva- ja videomateriaalin tuottaminen Kuva- ja videomateriaalit ovat käytössä museon verkkosivuilla, eMuseossa, sosiaalisessa mediassa, sidosryhmien portaaleissa, markkinoinnissa ja viestinnässä. Materiaalit jäävät Hyrynsalmen kunnan käyttöön. Kuvia toimitettiin Kainuun kuvapankin ja Visit Finland DataHubin käyttöön. TP 1.4. Muu verkkonäkyvyys Kaunislehdon Talomuseo löytyy Kotiseutuliiton eMuseo-palvelusta, jossa siitä on olemassa kieliversiot suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi. Kaunislehto lisättiin Visit Finland DataHubiin ja sen välityksellä Arctic Lakeland -sivuille. Kaunislehdon tapahtumia tuotiin esiin Tapahtumien Kainuu -tapahtumakalenterissa ja Hyrynsalmen kunnan Tapahtumat-sivulla. Suomen Kotiseutuliiton ylläpitämä Paikallismuseot kartalle -sivusto julkaistaan toukokuussa 2025. Kotiseutuliiton aikomuksena on markkinoida karttaa näkyvästi, joka lisää myös Kaunislehdon Talomuseon näkyvyyttä ja toivottavasti myös asiakasmääriä. TP 1.5. Sosiaalinen media Kesällä 2024 kokeiltu sosiaalisen median kalenteripohja jää museon henkilökunnan käyttöön. Sosiaalisen median julkaisujen tekoa on helpotettu mahdollistamalla julkaisujen ajastus ja yhteisjulkaisu sekä Facebookissa että Instagramissa Meta Business Suiten avulla. Meta Business Suitessa pystyy myös seuraamaan sivustojen kävijä-, kommentti-, jako-, ja tykkäysmääriä, ja se analysoi sivun käyttäjien dataa antaen esimerkiksi tietoa ikäjakaumasta. Tietoja voi hyödyntää mm. museon tapahtumia ja somejulkaisujaa suunniteltaessa. Instagramissa muiden museoiden ja museoalan sekä paikallishistorian toimijoiden seuraajaksi liittyminen toi lisää seuraajia myös Kaunislehdon Talomuseolle. Vastavuoroisen seuraamisen ansioista julkaisut tavoittavat nyt aiempaa laajemman yleisön. TP 2 Digiopastuksen kehittäminen Työpaketin tuloksena syntyi 15 ääniraitaa, jotka toimivat Kaunislehdon Talomuseon audio-opastuksena. Opastusta pääsee kuuntelemaan museoalueelle sijoitettavista QR-koodeista ja eMuseo-palvelusta. eMuseo itsessään toimii myös digiopastuksena, koska sieltä löytyy ääniraitojen lisäksi myös tekstiä, kuvia ja videoita. eMuseo on suunniteltu mobiililaitteilla käytettäväksi. TP 3 Kaunislehdon hyödyntäminen elokuvatuotannoissa Kainuun kuvapankin Lokaatiot-osioon lähettiin kuvia Kaunislehdon Talomuseosta. Kaunislehdon Talomuseo ja sen mahdollisuudet toimivanana lokaationa on muutaman kuvauspaikkajärjestäjän ja tuottajan tiedossa. TP 4 Yhteistyömallin luominen Muiden museoiden toimintamalleihin tutustumisen tuloksena Hyrynsalmen kunta sai vahvistusta suunnitelmissa olleen uudisrakennuksen rakentamisen hyödyistä sekä hyviä vinkkejä ja käytänteitä rakennuksen toimintojen suunnitteluun ja toteutukseen. Museon henkilökunta aktivoitui kesän 2025 tapahtumien järjestämisessä. Kesälle 2025 tapahtumia on suunniteltu viisi uutta tapahtumaa jo vakiintuneiden tapahtumien lisäksi. Tapahtumien sisältöön on panostettu, ja yhteistyötä tehdään mm. Marttojen, Kainuun museon, Sinipyrstö-hankkeen ja Kainuun alueen teatteri- ja musiikkitoimijoiden kanssa. Ideointityöpajoissa syntynyt Kaunislehdon Talomuseon ystäväyhdistys perustettiin 5.4.2025. Hyrynsalmen kunnan käyttöön toimitettiin business model canvas Hyrynsalmen palvelut -julisteesta, jota kunta voi hyödyntää alueen palveluiden yhteismarkkinoinnissa alueen yrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa. TP 5 Tapahtuma Kaunislehdossa -oppaan tuottaminen Tapahtuma Kaunislehdossa -opas on saatavilla pdf-muodossa Kaunislehdon Talomuseon verkkosivuilla. Kesäkuussa 2024 Kaunislehdossa järjestettiin yksityishenkilön koordinoima yhteislaulutapahtuma hankkeen tavoitteiden inspiroimana. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Hankkeen aikana tuotettu graafinen materiaali, kuva-, video- ja äänitiedostot jäävät Hyrynsalmen kunnan käyttöön. Kunta voi käyttää aineistoja Kaunislehdon Talomuseon markkinoinnissa ja viestinnässä laajasti. Kunnalla on käytössään eMuseo-palvelu, ja kunta pystyy ylläpitämään ja... Näytä lisää Hankkeen aikana tuotettu graafinen materiaali, kuva-, video- ja äänitiedostot jäävät Hyrynsalmen kunnan käyttöön. Kunta voi käyttää aineistoja Kaunislehdon Talomuseon markkinoinnissa ja viestinnässä laajasti. Kunnalla on käytössään eMuseo-palvelu, ja kunta pystyy ylläpitämään ja päivittämään eMuseo-palvelun sisältöjä sekä seuraamaan palvelun käyttömääriä. eMuseo mahdollistaa digitaalisen vierailun museossa ajasta ja paikasta riippumatta. eMuseon materiaaleja voi käyttää oppaana myös museoalueella, joka hankkeen toteuttamien QR-koodilla kuunneltavien audio-opastusten kanssa tarjoaa tietopohjaista sisältöä museovierailulle myös kesäsesongin ulkopuolella. eMuseo täyttää digitaaliset saavutettavuusvaatimukset, joten se lisää myös Kaunislehdon saavutettavuutta. Kaunislehdon Talomuseo on mukana Suomen Kotiseutuliiton ylläpitämässä ja toukokuussa 2025 julkaistavassa Paikallismuseot kartalle -kartassa, johon on koottu paikallismuseoita ympäri maata. Kotiseutuliitto aikoo markkinoida karttaa maanlaajuisesti, joka tuo laajaa näkyvyyttä myös Kaunislehdon Talomuseolle. Kaunislehdon Talomuseon henkilökunta vaikuttui hankkeen benchmarkingin tuloksina esiin nousseista tapahtumien ja toimivien tilojen merkityksestä museolle. Erilaiset tapahtumat museolla houkuttelevat kävijöitä ja lisäävät alueen vetovoimaa, ja henkilökunta on panostanut kesän 2025 tapahtumien sisältöihin ja määrään. Jo olemassa ollut ajatus erillisen kahvio-, saniteetti- ja vuokratilan rakentamisesta sai vahvistusta muiden paikallismuseoiden hyvistä kokemuksista. Kunta jatkaa idean kehittelyä. Hankkeessa toteutettujen ideointityöpajojen tuloksena Kaunislehdon Talomuseon ystäväyhdistys perustettiin 5.4.2025. Yhdistystoiminta tuo toivottua jatkuvuutta hankkeessa aloitetulle kehittämistoiminnalle yksittäisten tilaisuuksien ja tapahtumien sijaan. Yhdistystoiminta sitouttaa ihmisiä ja saa aikaan yhteistä, kuntalaislähtöistä toimintaa. Tekijöiden innokkuus on valtava voimavara, jota yhdistys voi hyödyntää. Kunnan ja kuntalaisten toimivan yhteistyön välikappaleena ystäväyhdistys saattaa madaltaa kynnystä kaupallisten toimijoiden tapahtumien järjestämiseen Kaunislehdossa. Ystäväyhdistys lisää museon näkyvyyttä kuntalaisten kahvipöytäkeskusteluissa, edesauttaa kotiseutuylpeyttä ja luo aktiivista yhteistä tekemistä kuntalaisille. Hyrynsalmen kunnan käyttöön toteutettiin yhteistoimintamalli, jolla kunta voi aktivoida alueen yrittäjiä yhteistyöhön ja parantaa alueen kokonaiskuvaa matkailukohteena. Hyrynsalmen palvelut -julisteeseen on helppo koota yhteen alueen toimijat. Julistetta voi käyttää sekä sähköisesti että printtinä, ja kehittää halutessaan laajemmaksi kokonaisuudeksi. Ajankohtaista hankkeesta 29.8.2024 Kaunislehdon Talomuseon kehityshankkeen Ideointipajat syksyllä 2024 Tule mukaan ideoimaan Kaunislehdon Talomuseon tulevaisuutta! Onko sinulla tapahtuma, mutta toteutuspaikka puuttuu? Oletko haaveillut omasta kesäkahvilasta? Puhutteleeko tunnelmallinen museomiljöö sinua jollain muulla tavalla? Elämyspolkuja, pakopelihuoneita? Ideoinnissa vain taivas on rajana! Kaunislehto 2.0: Talomuseon vetovoiman vahvistaminen -hanke järjestää kolme ideointipajaa syksyn 2024 aikana. Tilaisuuksissa pohditaan yhdessä, millaista toimintaa Kaunislehtoon voisi kehittää. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia, matalan kynnyksen ideointipajoja, joihin osallistuminen ei velvoita mihinkään. Ideointipajat järjestetään to 26.9., ti 22.10. ja to 14.11.2024 klo 17-18:30 Hyrynsalmen kunnantalon aulan kahvion tiloissa. Kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa! Kaunislehto 2.0: Talomuseon vetovoiman vahvistaminen on Kajaanin Ammattikorkeakoulun hallinnoima hanke, jota rahoittavat EU:n maaseuturahasto ja Hyrynsalmen kunta. Hankkeen yhteyshenkilöt Riikka Laakkonen Hanketoimija Kajaanin ammattikorkeakoulu Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Leader-ryhmä Elävä Kainuu LEADER ry Toteutuskunta HYRYNSALMI Kokonaisrahoitus 77 008,52 € Julkinen rahoitus 77 008,52 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 57 756,39 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 33 113,66 € Valtio: 24 642,73 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 19 252,13 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 75,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Riikka Laakkonen Hanketoimija Hankkeesta muualla Kaunislehdon Talomuseon Facebook Kaunislehdon Talomuseon Instagram Kaunislehdon Talomuseon verkkosivut Kajaanin ammattikorkeakoulun verkkosivut Jaa: