Hanke Valmisteluraha - 318672 Kaurahyödynnyksen harppaus Lab-ammattikorkeakoulu Oy - 31.05.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Suomessa tuotetaan toiseksi eniten (14 %) Euroopan kaurasta ja Suomi on maailman toiseksi suurin kauran viejämaa. Suomen oloihin sopivana viljelykasvina kauraa on tuotettu reilusti yli oman tarpeen ja sitä on viety jyvinä – suurimmaksi osaksi elintarvikkeiden raaka-aineeksi (n. 300 milj. kg/a). Kaura on siis valmiiksi elintarvikesektorimme lupaavimpia raaka-aineita, jonka terveysvaikutuksista on tieteellistä näyttöä. LUKEn 2024 laatiman raportin mukaan kauran viennin kasvamiseen seuraavan 10 vuoden aikana on n. 200 mio € odotearvo. Ongelmana on tällä hetkellä kauralajikkeiden suurimäärä ja ominaisuuksien heterogeenisyys. Toisaalta taas prosessiteknologinen osaaminen on kaura-alan kasvupotentiaalin edellytys, jotta toivutut ominaisuudet osataan siirtää lopputuotteisiin. Hankkeen tavoitteena on varmistaa, että kauraominaisuuksien tunnistamiseen perustuvan lisä-arvon tuottaminen lisää alkutuotannon kannattavuutta. Tämä tapahtuu yhteistyössä prosessiteollisuuden, leipomoiden ja viljaviennin kanssa. Hankkeessa alkutuotannon ja prosessiteollisuuden välissä tehdään eri kauratyyppien ominaisuuksiin perustuvaa tutkimusta pellolta, prosessoinnin kautta tuotteeksi. Tiedon ja EIP yhteistyöryhmän avulla luodaan helposti toteutettava testauskonsepti kauranjyvän soveltuvuudesta vaativampaan prosessointiin ja korkeatasoisempien/ uusien kauratuotteiden tekemiseen. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 318672 Loppumispäivämäärä 31.05.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Toimenpide Valmisteluraha Alatoimenpide Eurooppalainen innovaatiokumppanuus EIP-hankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Eurooppalainen innovaatiokumppanuus EIP-valmisteluraha, 5 000 € Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO0 Asiasanat Demonstraatio Elintarvikkeet Hiilineutraalisuus, hiilinielu ja hiilensidonta Kokeilu, innovaatio Liiketoimintaosaaminen Pilotointi Vienti Viljantuotanto Älymaatalous Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Toteutuskunta LAHTI Kokonaisrahoitus 5 000,00 € Julkinen rahoitus 5 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 5 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 2 150,00 € Valtio: 2 850,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Jaa: