Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 67471 Keittiötilojen ja ruokasalin saneeraus Hattulan Helluntailähetys ry 23.04.2018 - 20.12.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hattulan Kotikirkon nykyiset tilat ovat valmistuneet syksyllä 1996. Tilat käsittävät eteis- ja wc-tilat, kokous- ja kerhotilat sekä noin --- m2 keittiön. Tiloihin mahtuu 200 henkilöä. Virallisesta toiminnasta vastaa Hattulan Helluntailähetys ry, jossa jäseniä on 103. Toiminta rahoitetaan vapaaehtoisilla, tilaisuuksien yhteydessä kerättävillä kolehdeilla. Seurakunta järjestää erilaisia hengellisiä tapahtumia, joiden yhteydessä on tarjoilua. Vähävaraisille, ruoka-avun tarpeessa oleville jaetaan elintarvikkeita joka viikko. Kerran kuukaudessa tarjotaan lounas, ja joka viikolla on kahvitarjoilu. Luterilaisen seurakunnan kanssa tehdään yhteistyötä EU-ruokajakelun puitteissa. Luterilainen seurakunta käyttää tiloja myös omiin tilaisuuksiinsa, esim. Iloinen iltapäivä -tapahtuma, johon lähialueen ikäihmiset osallistuvat. Lisäksi tiloja on voitu antaa yksityistilaisuuksiin, kuten esim. syntymäpäivien ja hautajaisten pitämiseen. Keittiön remontti sekä kalusteiden ja koneiden uusiminen on välttämätöntä, jotta ruokajakelua ja muuta tarjoilua voidaan turvallisesti jatkaa, ja jotta tiloja voidaan tarjota muiden yhteisöjen käyttöön paikkakunnallamme Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 67471 Aloituspäivämäärä 23.04.2018 Loppumispäivämäärä 20.12.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Linnaseutu ry Toteutuskunta HATTULA Julkisen rahoituksen osuus: 66,00 % Jaa: