Hanke Investointihanke - 309031 Kellari Valo Kellari Valo ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen toteuttajan on Kellari Valo ry., joka on perustettu toteuttamaan ja ylläpitämään nuorisotilaa Kauhajoen kaupungin keskustassa. Tavoitteena on kehittää nuorisotila, johon nuoret tulevat viettämään vapaa aikaa valvotusti ja osallistumaan aktiivisiin harrastuksiin. Tiloihin on suunniteltu erilaisia kehittäviä pelejä, yhteistoimintaa ja sosiaalisuutta lisääviä ohjattuja aktiviteetteja. Nuoret voivat harrastaa tiloissa myös itse ideoimiansa toimintoja. Tavoitteena on lisätä nuorten sosiaalisuutta, aktiivisuutta ja harrastuksia, jotka kehittävät mm. erilaisia kädentaitoja. Tiloissa saa tarvittaessa tukea elämäntaitojen kehittämiseen ja sosiaalisiin taitoihin sekä yksinäisyyteen. Toiminnan odotetaan edistävän nuorten hyvinvointia ja ehkäisemään syrjäytymistä. Kohderyhmänä ovat kaikki kauhajokiset nuoret n. 14 vuodesta ylöspäin. Toiminnan käynnistyttyä tarkoituksena on laajentaa toimintaa lähikuntien nuorille kuntien kanssa yhteistyössä. Tilat rakennetaan toimiviksi hankeavustuksen avulla joulukuun 2024 loppuun mennessä ja varsinainen nuorisotoiminta aloitetaan tammikuussa 2025. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 309031 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Pienhankkeena toteutettava investointi Toimenpiteen tyyppi Pienhankkeet Toimenpiteen tarkenne Pienhankkeena toteutettava investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Nuoret Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Toteutuskunta KAUHAJOKI Kokonaisrahoitus 7 917,60 € Yksityinen rahoitus 2 771,16 € Julkinen rahoitus 5 146,44 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 5 146,44 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 2 212,96 € Valtio: 1 904,19 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 029,29 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 65,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65,00 % Jaa: