Julkinen hankekuvaus
Kempeleen nykyinen työväentalo on vuonna 1975 rakennettu toimitalo yleishyödylliseen käyttötarkoitukseen. Taloa on laajennettu v. 1986. Talo on ollut rakenteellisesti hyvässä kunnossa, mutta on kaivannut täydellistä peruskorjausta. Kempeleen työväentalo saneerataan nykyajan vaatimuksia vastaavaksi ja esteettömäksi kahden hankkeen aikana. Talo remontoidaan perusteellisesti sisä- ja ulkopuolelta monitoimitaloksi tämän päivän käyttötarpeet huomioiden, niin että erilaisille kulttuuritoiminnoille, kuten teatteriesityksille, nuorisodiskolle, tansseille, perhejuhlille ja kokous- ja koulutustilaisuuksille sekä eläkelaisten harrasteille on toimivat tilat.ta. Suunnitellun perusparannushankkeen 1. vaiheessa vuoden 2016 aikana piha-alueet kunnostettiin, liikenne- ja pysäköintialueet asfaltoitiin, tehtiin ulkopuolisia maalaus- ja kunnostustöitä. Taloon rakennettiin inva-wc ja invaluiskia, ja uusittiin LVI-järjestemää sekä tehtiin muita maalaus- ja kunnostustöitä. 2. vaiheessa kunnostetaan juhlasalin lattia, orkesterin sisäänkäynti, lämpiö ja kokoustila sekä kalustetaan ja varustetaan nämä tilat.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Hankenumero
40909
Aloituspäivämäärä
28.02.2017
Loppumispäivämäärä
13.12.2019
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Toimenpide
Yleishyödyllinen investointihanke
Alatoimenpide
7.4 Maaseudun palvelut
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Maaseudun palvelut, investointi
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili