Hanke Kehittämishanke - 165452 Kesämelontareittien laajentaminen Ylitornion kunta 10.05.2021 - 11.08.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Lapin matkailun ongelmana on ollut löytää hyviä tuotteita myytäväksi asiakkaille kesä aikana. Kalastuksen, maastopyöräilyn ja vaelluksen lisäksi melontamatkailu on vahvistusmassa. Euroopan alueella melonta on yksi suosituimpia harrasteita. Tällä hetkellä alueella on kartoitettu yksi villijoki melontareitti, johon on tehty asianmukaiset kartat ja kuvaukset sekä merkinnät reitin varrelle. Uusien reittien kartoittaminen tuo uusia vierailijoita sekä kannustaa vanhoja palaamaan. Hankkeen tavoitteena on kartoittaa uusia melontareittejä Tengeliöjoen alkuvesistöiltä Vietoselle ja sitä kautta aina Tornionjoelle saakka. Hankkeessa toteutetaan reittien kuvaukset ja merkinnät. Hanke lisää alan harrastajia alueella ja nostaa alueen imagoa retkimelonta sekä luontomatkailu saralla. Reitin käyttäjiä voivat olla esimerkiksi paikalliset ihmiset ja nuorempi sukupolvi. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 165452 Aloituspäivämäärä 10.05.2021 Loppumispäivämäärä 11.08.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Vapaa-ajanasukkaat aktiviteettimatkailu matkailu uudet palvelut virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Outokaira Tuottamhan ry Toteutuskunta YLITORNIO Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: