Hanke Kehittämishanke - 294760 Keski-Suomen Kestävät Kylät Maaseudun Sivistysliitto ry - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Maaseudun ympäristö- ja ilmastohaasteisiin löytyy jo monenlaisia ratkaisuja ja välineitä, ne pitää vain saada paremmin toimijoiden tietoisuuteen ja käyttöön. Yhteisölliset, paikallisesti toteutettavat ympäristön tilaa parantavat toimet tukevat ympäristö- ja ilmastotavoitteiden saavuttamista. Yhdessä tehty ja opittu siirtyy helpommin myös yksilöiden ja kotitalouksien omaan käyttöön ja leviää sitä myötä osaksi arkipäivän elämää ja käytäntöjä. Hankkeen tavoitteena on saada aikaan ympäristöviisaita ja kestäviä kyläyhteisöjä maaseudulle. Tavoitteena on nostaa hiiliviisaus, kestävä kehitys ja konkreettiset ympäristöteot kyläyhteisöjen ja maaseutualueiden vahvuudeksi ja vetovoimatekijäksi. Hankkeen aikana tai vaikutuksesta tehtyjen ympäristötekojen myötä alueen ympäristön tila konkreettisesti paranee. Kestävät kylät -hanke toteuttaa yhdessä toiminta-alueen kylien ja yhteisöjen kanssa ympäristösuunnittelua, joka tähtää ympäristötoimien jatkuvuuteen sekä käynnistää ja aktivoi konkreettisia ympäristötekoja hiiliviisauteen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyen. Teot toteutetaan joko hankkeen rahoituksella tai tuetaan kyliä idean valmistelussa toteutettavaan muotoon ja erillisen rahoituksen hakemisessa. Tavoitteena on käynnistää vähintään 45 ympäristötekoa Keski-Suomessa. Kyliä kutsutaan mukaan avoimella kutsulla, mutta passiivisempia kyliä kartoitetaan mukaan myös etsivällä ympäristötyöllä. Hanke myös tarjoaa yhteisöjen hankkeille ekosparrausta, eli avustaa uusia hankkeita valmistelevia kyliä ja yhteisöjä parantamaan hankkeiden ympäristösisältöjä. Lisäksi hankkeessa järjestetään alueen asukkaille ja toimijoille kestävän elämäntavan teematilaisuuksia ja opintomatkoja. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 294760 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Ilmastoyhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO4 Asiasanat Ilmastonmuutos Kiertotalous Ajankohtaista hankkeesta 26.9.2024 Keski-Suomen Kestävät kylät -hanke on käynnistynyt! Keski-Suomen Kestävät kylät -hanke on käynnistynyt! Hankkeessa toteutetaan ympäristösuunnittelua yhdessä keskisuomalaisten kylien ja yhteisöjen kanssa, edistetään ympäristötoimien jatkuvuutta ja käynnistetään konkreettisia ympäristötekoja hiiliviisaasti sekä luonnon monimuotoisuutta parantaen. Tavoitteena on nostaa hiiliviisaus, kestävä kehitys ja konkreettiset ympäristöteot kyläyhteisöjen sekä maaseutualueiden vahvuudeksi ja vetovoimatekijäksi. Lisäksi alueen asukkaille ja toimijoille järjestetään kestävän arjen teematilaisuuksia. Hankkeessa tarjotaan myös ekosparrausta uusia hankkeita valmisteleville kylille ja yhteisöille. Hanke on Maaseudun Sivistysliiton ja Keski-Suomen Kylät ry:n yhteinen ja sitä rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus. Lisätietoja hankkeen uusilta internetsivuilta. Hankkeen yhteyshenkilöt 3 jäsentä Heli Kallio-Kauppinen Hanketoimija Maaseudun Sivistysliitto Nora Purojärvi Hanketoimija Maaseudun Sivistysliitto Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta SAARIJÄRVI Kokonaisrahoitus 391 716,96 € Julkinen rahoitus 391 716,96 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 391 716,96 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 168 438,29 € Valtio: 223 278,67 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Heli Kallio-Kauppinen Hanketoimija Nora Purojärvi Hanketoimija Hankkeesta muualla www.msl.fi/ymparisto Keski-Suomen Kestävät Kylät Jaa: