Hanke Kehittämishanke - 286654 Keskipohjalaiset Kestävät kylät Maaseudun Sivistysliitto ry - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Maaseudun ympäristö- ja ilmastohaasteisiin löytyy jo monenlaisia ratkaisuja ja välineitä, ne pitää vain saada paremmin toimijoiden tietoisuuteen ja käyttöön. Yhteisölliset, paikallisesti toteutettavat ympäristön tilaa parantavat toimet tukevat ympäristö- ja ilmastotavoitteiden saavuttamista. Yhdessä tehty ja opittu siirtyy helpommin myös yksilöiden ja kotitalouksien omaan käyttöön ja leviää sitä myötä osaksi arkipäivän elämää ja käytäntöjä. Hankkeen tavoitteena on saada aikaan ympäristöviisaita ja kestäviä kyläyhteisöjä maaseudulle. Tavoitteena on nostaa hiiliviisaus, kestävä kehitys ja konkreettiset ympäristöteot kyläyhteisöjen ja maaseutualueiden vahvuudeksi ja vetovoimatekijäksi. Hankkeen aikana tai vaikutuksesta tehtyjen ympäristötekojen myötä alueen ympäristön tila konkreettisesti paranee. Kestävät kylät -hanke toteuttaa yhdessä toiminta-alueen kylien ja yhteisöjen kanssa ympäristösuunnittelua, joka tähtää ympäristötoimien jatkuvuuteen sekä käynnistää ja aktivoi konkreettisia ympäristötekoja hiiliviisauteen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyen. Teot toteutetaan joko hankkeen rahoituksella tai tuetaan kyliä idean valmistelussa toteutettavaan muotoon ja erillisen rahoituksen hakemisessa. Tavoitteena on käynnistää vähintään 12-14 ympäristötekoa Pirityiset Leaderin alueella. Kyliä kutsutaan mukaan avoimella kutsulla, mutta passiivisempia kyliä kartoitetaan mukaan myös etsivällä ympäristötyöllä. Hanke myös tarjoaa yhteisöjen hankkeille ekosparrausta, eli avustaa uusia hankkeita valmistelevia kyliä ja yhteisöjä parantamaan hankkeiden ympäristösisältöjä. Lisäksi hankkeessa järjestetään alueen asukkaille ja toimijoille kestävän elämäntavan teematilaisuuksia ja opintomatka. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 286654 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Ilmastoyhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO4 Asiasanat Ekoinnovointi Ekosysteemipalvelu Energiatehokkuus Hiilineutraalisuus, hiilinielu ja hiilensidonta Ilmastonmuutos Kiertotalous Kokeilu, innovaatio Kulttuuri, kulttuuriperintö Kulttuuriperintö Kylä Lapset Luonnon monimuotoisuus Maisema Naiset Nuoret Pilotointi Pölyttäjät Ravinteiden kierrätys Sosiaalinen innovaatio Sosiaalinen pääoma Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Varautuminen, omavaraisuus Vertaisoppiminen Vesienhoito, vesistön kunnostus Vieraslajit Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ympäristötietoisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Pirityiset ry Toteutuskunta KAUSTINEN Kokonaisrahoitus 111 111,11 € Yksityinen rahoitus 11 111,11 € Julkinen rahoitus 100 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 43 000,00 € Valtio: 37 000,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 20 000,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Hankkeesta muualla www.msl.fi/ympäristö Jaa: