Hanke
Kehittämishanke - 310500

Kestävä maatalousmuoviketju

Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy

- 31.12.2026

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

KeMu-hankkeen tavoitteena on kehittää maatalousmuovijätteen käyttöä kokonaisvaltaisesti kestävämpään suuntaan benchmarkkaamalla ja pilotoimalla uusia toimintamalleja, sekä välittämällä tietoa hyvistä käytänteistä maatalousmuovien käsittelyyn liittyen. Viestintää suunnataan kohdennetusti eri kohderyhmille maatalousmuoviketjussa kunkin omalla kielellä ja kanavissa. Hankkeen toiminta painottuu kokonaisuus huomioon ottaen lähelle maatalousmuovien käyttäjiä. Toiminnassa hyödynnetään Maatalouden muovit kiertoon, MuKi -hankkeessa, sekä muissa maatalousmuoveihin ja kestävyyteen liittyvissä hankkeissa tuotettuja tietoja, verkostoja, sekä tuloksia, joita jatkojalostetaan ja jalkautetaan käytäntöön. Hankkeessa tehdään yhteistyötä alueellisten maatalousmuovijätteiden keräilyjen kanssa ja toimitaan niiden toteutuksen tukena keräysten aikana. Lisäksi benchmarkataan maatalousmuovijätteen käsittelyn hyviä käytänteitä niin kotimaassa, kuin kansainvälisesti ja toteutetaan niiden pohjalta Suomen olosuhteisiin soveltuva pilottikeräys hankealueella. Hankkeen toiminnassa huomioidaan maatalousmuovijäteketjun toiminta ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys huomioon ottaen ja edistetään sitä kautta kestävää maataloutta, sekä alueellista yrittäjyyttä ja elinvoimaisuutta aina maatalousmuovin käyttäjästä uusia tuotteita suunnitteleviin toimijoihin saakka.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

310500

Loppumispäivämäärä

31.12.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

ei

Maaseututyyppi

Ydinmaaseutu

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Tiedonvälityshankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Tiedonvälityshankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Tiedonvälityshanke

Hankeluonne

Alueiden välinen

Kohdealue

SO0

Ajankohtaista hankkeesta

Suomen Maatalousmuovien kierrätys Oy kerää tiloilta ilmaiseksi lajiteltua paalimuovijätettä. Vuoden 2024 kiintiö täyttyi syksyn aikana, mutta vuoden 2025 alusta noudot ovat jälleen lähteneet käyntiin!

Voit ilmoittautua keruuseen talviaikaankin, mikäli muovikasa ei ole lumen alla. Kannattaa ladata SuMaKin noutoäppi ja ilmoittaa jätteet ajoissa!

Huom! Kannattaa vinkata myös naapuritolalle, jos ilmoitat muovisi keräykseen! Logistiikan järjestäminen on helpompaa, jos lähekkäisiltä tiloilta saadaan muovit samaan kyytiin!

Lisää tietoa: https://maatalousmuovienkierratys.fi/

Suomen maatalousmuovien kierrätys Oy kerää ilmaiseksi kierrätyskelpoista ja lajiteltua paalimuovia. Tämän lisäksi toiminta laajenee 1.4.2025 alkaen myös aumamuovien keräykseen.

Katso lisää Sumakin noutoäppi-sivulta: https://maatalousmuovienkierratys.fi/etusivu/sumaki-noutotilaus-sovellus/

Maatalousmuovijätteitä ottavat vastaan:

  • Kierrätyskelpoinen ja lajiteltu paalimuovi
    Suomen maatalousmuovien kierrätys Oy
  • Kierrätyskelpoinen aumamuovi 
    Maksuton keräys alkaa 1.4.2025
    Suomen maatalousmuovien kierrätys Oy
  • Maatalouden pakkausmuovijäte, kierrätyskelpoinen
    Sumi, yritysjätteen vastaanottoterminaalit
  • Suursäkit
    4H-reilu teko -keräys
  • Sekalainen muovijäte energiantuotantoon
    Savon Nostokuljetus Oy (Pohjois-Savo, Keski-Suomi)

Hankkeen yhteyshenkilöt

2 jäsentä

Tietokortit