Hanke Kehittämishanke - 285981 Kestävään elämäntapaan perustuvalla Save Salla -toimintamallilla hyvinvointia Sallaan Sallan kunta - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa luodaan täysin uusi kestävää elämäntapaa esille tuova ja kehittävä Save Salla -toimintamalli. Tämä malli on kehittämisprosessina osallistava ja uudenlainen. Kestävään elämäntapaan perustuva Save Salla -toimintamalli huomioi tekemisen ja osallistumisen. Hankkeen aikana toimintamallia opetellaan soveltamaan käytäntöön pilotoimalla erilaisia tapahtumia ja toimintaa yhteistyössä kohderyhmän ja eri toimijoiden kanssa. Tämä malli luo ihmisille ja alueelle merkitystä, hyvinvointia ja toivoa. Jokaisella tulee olla mahdollisuus osallistua, ja jokaisen toiminta on merkityksellistä oman elämän, toisen elämän, alueen ja laajemmin koko maapallon hyvinvoivan tulevaisuuden kannalta. Hankkeen toteuttajana on Sallan kunta ja hankkeessa luotavaa toimintamallia tullaan käyttämään jatkossa hyvinvointia edistävän toiminnan ja erilaisten tapahtumien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Hankkeen kohderyhmänä ovat kaiken ikäiset kuntalaiset ja matkailijat. Hankkeessa hyödynsaajina ovat kunnan asukkaat, yritykset, yhdistykset ja toissijaisesti kunta ja Lapin hyvinvointialue. Hanke toteutetaan Sallan kunnan alueella 1.5.2024 – 31.12.2025. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 285981 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Ilmastonmuutos Kokeilu, innovaatio Palvelut Saavutettavuus Tasa-arvo, yhdenvertaisuus Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Älykäs sopeutuminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Pohjoisin Lappi ry Toteutuskunta SALLA Kokonaisrahoitus 131 803,56 € Julkinen rahoitus 118 623,20 € Tukiprosentti: 90,00 % Hankkeesta muualla www.salla.fi Jaa: