Julkinen hankekuvaus
Hankkeen hakija on Keski-Suomen Martat ja hankkeen kumppanina/tuen siirron saajana toimii Jyväskylän kestävä kehitys ry (JAPA ry). Kestävästi keittiössä -hankkeen aikana järjestetään lapsiperheille suunnattuja ruuanlaittohetkiä, lasten kerhoja sekä kylän yhteistä toimintaa. Keskeistä kerhojen ja ryhmien toiminnassa on ruoan valmistaminen yhdessä sekä terveellisen ravitsemuksen ja kestävään kehitykseen ja kiertotalouteen liittyvien asioiden edistäminen arjessa. Lisäksi hankkeen toimintaan kuuluvat kiertotaloutta ja kestävään kehitykseen liittyviä asioita esille tuovat kylätapahtumat. Hankkeen toiminnan kohdealueita ovat ensisijaisti Laukaan Kuusa ja Muurame. Hankkeen toiminta-aikana on mahdollista toimia myös muilla kylillä tai taajamissa Laukaan ja Muuramen kuntien alueella. Hankkeen tapahtumien järjestämisessä yhteistyötahoja ovat mm. alueen yhdistykset ja seurakunnat. Hankkeen kohderyhmänä ovat: Hankkeen toiminta-alueen lapset, nuoret, perheet, yhdistykset, yhteisöt sekä yleisötapahtumien ja hankkeen tiedotustoiminnan kautta kaikki seudun asukkaat. Hankkeen toiminnan tavoitteena on: - Yhteisöllisyyden tukeminen ruoka- ja ympäristöteemaisella ryhmätoiminnalla sekä kylätapahtumilla, - kestävän kehityksen ja kiertotalouden edistäminen innostamalla alueen asukkaita yhteiseen toimintaan ja kestäviin valintoihin kotona, - paikallistoimijoiden valmiuksien paraneminen järjestää kylätapahtumia ja harrastustoimintaa - eri-ikäisiä ihmisiä yhteen tuovan toiminnan kehittäminen, - harrastusmahdollisuuksien tarjoaminen lapsille ja nuorille, - osallistujien arjenhallintataitojen tukeminen, - lähiruokaan, ekologisempiin kulutusvalintoihin ja kiertotalouteen liittyvän osaamisen siirtäminen, - kestävät valinnat ja resurssiviisaus olisivat osa perheiden arkea. - kehittää toimintatapoja paikallistoimijoiden yhdessä järjestämiin tapahtumiin.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Hankenumero
37357
Aloituspäivämäärä
31.05.2017
Loppumispäivämäärä
28.07.2022
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Toimenpide
Kehittämishanke
Alatoimenpide
7.4 Maaseudun palvelut
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Maaseudun palvelut, kehittäminen
Hankeluonne
Alueiden välinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili